Ilmanlaatu ja sen seuranta Vaasassa

 Keskustan_mittausasema Vesit

 

Ilmanlaadun näyttötaulu

Ilman pilaantumisena pidetään tilannetta, jossa päästöt aiheuttavat esimerkiksi haju- tai muita viihtyvyyshaittoja, terveyshaittoja taikka haittoja luonnolle tai omaisuudelle. Suomessa on annettu kaksi päätöstä ilman haitta-ainepitoisuuksien ohje- ja raja-arvoista.

Vaasassa ilmanlaatua seurataan torin lähellä (Vaasanpuistikon varrella Hallinkujalla) ja vesitornin korttelissa sijaitsevilla tarkkailuasemilla (mittauslaitteisto). Lisäksi Vaasanseudulla on tehty bioindikaattoriselvitys noin viiden vuoden välein. Viimeksi selvitys tehtiin vuosien 2006 ja 2007 aikana.

Ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttaa Vaasassa lähinnä energiantuotantoon liittyvät toiminnot ja liikenne. Lisäksi Vaasassa on esimerkiksi Kemiran ja ABB:n laitoksia sekä PK-yrityksiä, joiden toiminnasta aiheutuu mm. liuotinainepäästöjä.

 

Arviointiraportti Vaasan seudun ilman PAH-pitoisuuksista on julkaistu. Syvällisempää tietoa PAH-yhdisteistä voit lukea Vaasan ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelmassa Jukka Järvisen tekemästä opinnäytetyöstä.

Lisää tietoa:

 
Päivitetty 2.1.2013 Hirvijärvi Esa

Vaasan kaupunki

Puhelinvaihde: 06-325 1111, Käyntiosoite: Vaasanpuistikko 10, VAASA

Postiosoitteet:

Kaupungin yleinen osoite:
PL 3, 65101 Vaasa

Teknisen toimen osoite:
PL 2, 65101 Vaasa

Sosiaali- ja terveysviraston osoite: PL 241, 65101 Vaasa

Yhteystiedot