Perhekeskustoiminta

 

Vaasassa on vuonna 2008 aloitettu perhekeskusmainen toiminta, jonka tavoitteena on vahvistaa lapsiperheiden hyvinvointia, vanhempien parisuhdetta ja vanhemmuutta.

Mäkikaivontiellä 12-14 C 29 avattiin 15.9.2010 alueen asukkaiden kohtaamispaikaksi tarkoitetut uudet tilat.

Mäkikaivontien uusi tila on matalankynnyksen ”toimitalo”, jonka toimintaa suunnitellaan yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Tilan tarkoitus on vastata myös laajemmin Hietalahden alueen asukkaiden tarpeisiin ja järjestää mahdollisuus osallistua toimintaan ja järjestää toimintaa itse.

Perhekeskusmainen toiminta on eri toimijoiden yhteisponnistuksella luoma ennaltaehkäisevän työn muoto. Perheet, terveydenhuolto, varhaiskasvatus, koulu, nuoriso- ja vapaa-aika, sosiaalityö sekä kolmas sektori ovat luoneet yhteistyöverkoston.

Perhekeskusmaista toimintaa tullaan lisäämään myös muilla asuinalueilla, mm. Ristinummen ja Metsäkallion asuinalueilla.

 

SYKSYN 2011 TOIMINTA MÄKITUVASSA:

 

Maanantaisin

Iltapäiväkerho klo 15-16.30

1-3-luokkalaisille. Ohjaaja Maria Avcilar

Tyttöjen ilta klo 18-20

11-17-vuotiaille. Ohjaaja Jenni Pekola

 

Tiistaisin

Joka kuukauden toinen tiistai: 13.9, 11.10, 8.11

Yksinhuoltajien ryhmä klo 17.30 alkaen

Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja viettämään aikaa Mäkitupaan!

 

Keskiviikkoisin

Kokkikerho klo 15.00-16.30
1-6-luokkalaisille. Ohjaaja Maria Avcilar

Poikien ilta klo 15.45-17.00

11-17-vuotiaille. Ohjaaja Alex Danichevski

 

Torstaisin

Avoin iltapäivä perheille klo 12.30-15.00

Tule kahvittelemaan ja tapaamaan muita perheitä

 

Perjantaisin

Luetaan yhdessä klo 10.00-12.00

Suomen kielen opetusta maahanmuuttajanaisille

Avoin ilta nuorille klo 16-20

11-17-vuotiaille. Ohjaaja Jenni Pekola

 

 

Lisätietoja:

Jenni Pekola
Perhekeskuskoordinaattori 
Vapaa-aikavirasto
p. 040 532 3566
jenni.pekola(at)vaasa.fi

 
Päivitetty 13.9.2011 Pekola Jenni

Vaasan kaupunki

Puhelinvaihde: 06-325 1111, Käyntiosoite: Vaasanpuistikko 10, VAASA

Postiosoitteet:

Kaupungin yleinen osoite:
PL 3, 65101 Vaasa

Teknisen toimen osoite:
PL 2, 65101 Vaasa

Sosiaali- ja terveysviraston osoite: PL 241, 65101 Vaasa

Yhteystiedot