Sovittelu 

RIKOS- JA RIITA-ASIOIDEN SOVITTELU

Rikosasioiden sovittelu on maksuton palvelu, jossa rikoksesta epäilty ja rikoksen uhri voivat kohdata toisensa luottamuksellisesti puolueettoman sovittelijan välityksellä. Sovittelussa käsitellään rikoksesta uhrille aiheutuneita henkisiä ja aineellisia haittoja sekä pyritään löytämään rikoksen osapuolia tyydyttävä ratkaisu haittojen hyvittämiseksi.

Sovittelu voi kohdistua myös sellaisiin riita-asioihin, joissa ainakin yksi osapuoli on luonnollinen henkilö.

Sovittelun tarkoitus

Sovittelun tarkoituksena on että asianosaiset löytävät oman aktiivisuuden avulla keinoja rikos- ja riita-asioiden aiheuttamien ristiriitatilanteiden ratkaisemiseksi.

Sovittelu on

• vapaaehtoista
• luottamuksellista
• maksutonta
• puolueetonta

Sovittelu Pohjanmaan maakunnissa

Sovittelutoimisto sijaitsee Vaasassa. Toimisto vastaa siitä, että sovittelua on saatavilla tasapuolisesti koko alueella.

Sovittelijoina toimivat vapaaehtoiset henkilöt. Sovittelijat, joilla on vaitiolovelvollisuus, on saanut sovittelijatehtäväänsä erikoiskoulutuksen. Asianosaiset rikos- ja riita-asioissa voivat sovitella omalla paikkakunnallaan tai toimiston tiloissa Vaasassa kahden puolueettoman sovittelijan läsnä ollessa.

Pohjanmaan sovittelutoimiston toiminta-alue

sovittelijat- Isokyrö
- Laihia
- Vähäkyrö
- Mustasaari
- Korsnäs
- Maalahti
- Vaasa
- Vöyri
- Kaskinen
- Kristiinankaupunki
- Närpiö
- Pietarsaari
- Kruunupyy
- Luoto
- Uusikaarlepyy
- Pedersöre

Sovittelutoimiston esite sovittelusta tulostettavaksi

- suomenkielinen esite (pdf)

- ruotsinkielinen esite (pdf)

 

Sovittelualoite rikos ja riita-asiassa

Sovittelua koskevan aloitteen, jolla asia saadaan vireille, voi tehdä:
- osapuoli
- alaikäisen huoltaja tai muu laillinen edustaja
- täysi-ikäisen vajaavaltaisen edunvalvoja
- poliisi- tai syyttäjäviranomainen
- muu viranomainen

Sovittelualoitteen lomake

(Lomakkeen voi lähettää Outlook sähköposti-ohjelmalla suoraan sovittelutoimistoon painikkeella Lähetä/Sänd, vaihtoehtoisesti lomakkeen voi tallentaa tietokoneelle, josta tämän voi lähettää sähköpostin liitteenä sovittelutoimistoon. Lomakkeen voi myös tulostaa ja toimittaa postitse sovittelutoimistoon.) 

Yhteystiedot:

Pohjanmaan sovittelutoimisto/ Österbottens medlingsbyrå
Hovioikeudenpuistikko 7 D 62
65100 VAASA
p. 06 325 2580

Pohjanmaan sovittelutoimiston sähköpostiosoite:

pohjanmaan.sovittelu(at)vaasa.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunim(at)vaasa.fi

Sovittelutoimiston vastaava:
Pihlaja Pia-Maria (sij.)
p. 06 325 2580, 040 750 5349

Ohjaajat:
Monica Bäck
p. 06 325 2932, 0400 416 306

Gunlög “Fia” Ingves
p. 06 325 2931, 040 582 7515

Toimistotyöntekijä
Lähdesmäki Liisa (sij.)
p. 06 325 2932

 
Päivitetty 7.3.2012 Latvala Sirpa

Vaasan kaupunki

Puhelinvaihde: 06-325 1111, Käyntiosoite: Vaasanpuistikko 10, VAASA

Postiosoitteet:

Kaupungin yleinen osoite:
PL 3, 65101 Vaasa

Teknisen toimen osoite:
PL 2, 65101 Vaasa

Sosiaali- ja terveysviraston osoite: PL 241, 65101 Vaasa

Yhteystiedot