Action-toiminta aktivoi lapsia & perheitä liikkumaan!
Action Power -toiminta käynnistyi Vaasassa vuonna 2005. Idea toiminnasta sai alkunsa Oulun ja Turun vastaavasta toiminnasta sekä vapaa-aikaviraston omasta halusta kehittää lasten liikuntatoimintaa. Toiminnan tarkoituksena on aktivoida pääasiassa 1-9 -luokkalaisia terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia tai syrjäytymisvaarassa olevia lapsia liikunnan pariin. Action-toimintaa toteutetaan yhteistyössä kasvatus- ja opetusviraston kanssa. Muita yhteistyötahoja ovat sosiaali- ja terveyspalvelut, paikalliset urheiluseurat ja oppilaitokset.
Lapsen Action -liikuntapolku

ACTION -TOIMINTAA VUONNA 2012
Action -liikuntakerhot: Action-liikuntakerhot ovat 1-9 -luokkalaisille terveytensä kannalta liian vähän liikkuville lapsille tai syrjäytymisvaarassa oleville lapsille suunnattu toimintamuoto. Kerhojen kohderyhmä on koulukohtainen. Liikuntakerhoissa leikitään mukavia leikkejä, pelataan kivoja pelejä ja tutustutaan eri liikuntamuotoihin. Liikuntakerhot ovat maksuttomia. Lisätietoja liikuntakerhoista.
Action -lajikoulut: Action-lajikouluja järjestetään yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Lajikoulut ovat 1-6 -luokkalaisille sekä alle kouluikäisille suunnattu toimintamuoto. Lajikoulujen kohderyhmistä päätetään yhteisesti urheiluseuran kanssa. Lajikoulut ovat alkeiskursseja ja toimivat lajitutustumisia tai helppona ensi askeleena lajin pariin. Lajikoulut maksavat 20-50. Lisätietoja lajikouluista.
Loma-ajan liikunta: Action -toimintaa järjestetään myös koululaisten lomien aikaan. Loma-ajan liikuntaa järjestetään 1-6 -luokkalaisille lapsille. Lisätietoja loma-ajan liikunnasta.
Action -liikuntaleirit: Seuraavat liikuntaleirit järjestetään kesäkuussa 2012. Lisätietoja liikuntaleireistä.
Action tapahtumissa mukana: Action-toimintaa tukevat myös koko perheelle järjestettävät erilaiset tapahtumat. Tavoitteena on aktivoida koko perhe liikkumaan yhdessä. Koko perheen tapahtumia järjestetään 4-5 vuosittain eri vuodenaikoina. Tapatumia järjestetään yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Lisätietoja tapahtumista.
ACTIONISTA LÖYTYY JOKAISELLE JOTAKIN
