Vaasan kaupunkirannan uudistuksen taustalla käyttäjälähtöinen muotoilu
Vaasan kaupunginranta on pinta-alaltaan iso kokonaisuus, ja suunnittelussa oli tärkeää rajata uudistettava alue. Uudistettava alue ulottuu Kuntsin modernin taiteen museolta Åbo Akademin Academillin asti. Oman haasteensa suunnitteluun toi käyttäjien toiveiden tuominen osaksi suunnitelmaa. Kaupunginrannan suunnittelussa yhdistyivät käyttäjälähtöinen muotoilu, maisemasuunnittelu, kaupunkikuva sekä alueen tekniset vaatimukset ja ratkaisut.
Käyttäjät huomioon
Useita käyttäjien toiveita toteutuu kaupunginrannan uudistuksessa. Näitä ovat esimerkiksi istuskelulaituri merinäköalalla, esteettömyyden huomioiminen, rannan läheisyydessä olevien kulkuväylien ja pyörätien uusiminen, istumapaikkojen lisääminen sekä rantaa kaunistavien istutusten ja puiden uusiminen. Silhuettimainen auringonottolaituri valaistaan koko matkalta ja pyöräteiden valaistusta lisätään, mikä omalta osaltaan lisää viihtyisyyttä ja tuo turvallisuutta alueelle.
Suunnitelmassa on otettu huomioon myös alueen talvikäyttö: uudet portaat mahdollistavat keskustan alueella turvallisen ja helpon pääsyn jäälle. Meren läheisyyden kokeminen nähtiin myös tärkeäksi asiaksi, mikä toteutuu, kun rantaan tehdään mereen asti ulottuvat istuinportaat. Uuden auringonottolaiturin materiaaliksi valittiin lämmin puu, joka nousi ykkösvaihtoehdoksi käyttäjien toiveissa.
Kaupunkirannan uudistamisen kustannusarvio on noin 250 000 euroa. Kaupungin talousarviossa on varattu tälle vuodelle 150 000 euroa kunnostustöihin. Kaupunkirannan uusiminen aloitettiin toukokuussa 2012.

Osa designpääkaupunkivuotta
Vaasan kaupunki osallistuu designpääkaupunkivuoteen Now, Citizen meets Sustainable Design hankkeella, jonka tavoitteena on tehdä näkyväksi muotoilun moninaisuutta. Hankkeen teemana oleva kestävä kehitys luo luontevat raamit muotoilulle, joka on laajentunut tuotemuotoilusta palveluiden, ympäristöjen ja järjestelmien suunnitteluun. Muotoilun ytimessä ovat luovuus, käyttäjälähtöisyys ja visuaalisuus, jotka yhdistetään taloudellisiin ja teknisiin näkökulmiin.
Vaasan kaupunki toimii hankkeen vastuullisena toteuttajana. Hanketta koordinoi Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova, joka on erikoistunut uudistavaan markkinalähtöiseen muotoiluun. Hankkeen rahoittajina toimivat Svenska Kulturfonden ja Vaasan kaupunki.
Now, Citizen meets Sustainable Design koostuu neljästä kokonaisuudesta: Muotoilujournalismin Vaasa-palkinto 2012, Vaasa Uusin Silmin -muotoilun kaupunkireitti, Kaupunkirannan elävöittäminen ja Pohjanmaan museon edustan uudistaminen.
Linkkejä:
Facebook: WDC Helsinki 2012 - Vaasa
www.muova.fi/CMSDesign
www.wdchelsinki2012.fi/yhteistyökumppanit/vaasa