Ohita valikko

Gerby

Metsä Gerbyssä. Kuva Jan Nyman

Vaasan Gerby sijaitsee kaupungin pohjoispuolella noin 5,5 kilometrin etäisyydellä keskustasta. Gerbyn alueella on rakennettujen pientaloalueiden lisäksi laajahkoja luonnonalueita. Näillä alueilla elinympäristöjen kirjo vaihtelee laaksojen rehevistä rantametsistä lakialueiden kalliomänniköihin. Tyypillisten metsäkasvien kuten oravanmarjan lisäksi Gerbynniemellä kasvaa omenapuita, jotka kertovat alueen vanhasta puutarhahistoriasta. Niemellä sijaitsee lisäksi Haukinevan soistunut alue, joka lisää alueen luonnon monimuotoisuutta. Gerbyn alueella voi maastossa havaita elementtejä kaikista maisemarakenteen osa-alueista, joita ovat laki- ja rinnealueet, laaksot sekä rannat. Gerby on pinta-alaltaan suurehko alue, johon parhaiten pääsee tutustumaan pyöräillen tai jalan.

Gerbynniemellä on havaittu noin 70 pesimälinnustoon lukeutuvaa lajia. Lajimäärä on selvästi suurempi kuin Vaasassa keskimäärin (46 lajia / 1 km²). Metsissä pesivien yleislajien kuten tiaisten, puukiipijöiden, punarintojen, peippojen ja rastaiden lisäksi, alueen lehtimetsissä viihtyvät pajulinnut, mustapääkertut, sirittäjät, lehtokertut ja kultarinnat.

Gerbyn pienvenesataman läheisellä heinäsaarella pesii kala-, nauru- ja pikkulokkeja sekä kala- ja lapintiiroja. Samalla saarella viihtyvät myös sinisorsat ja tukkasotkat. Lähivesiä kiikaroimalla saattaa nähdä lisäksi mustakurkku-uikkuja ja silkkiuikkuja sekä tukkakoskeloita. Kahlaajista Gerbyn rannoilla voi havaita meriharakan, punajalkaviklon tai rantasipin.

Paras havainnointiaika Gerbyssä ajoittuu helmikuusta heinäkuulle. Huhti-toukokuun varhaisina aamuhetkinä kuuluu Gerbyn metsissä huumaava aamukonsertti. Äänien seasta saattaa erottaa lisäksi pyyn vihellyksen tai rautiaisen hennon viserryksen. Käpytikkojen soidinrummutus on osa Gerbyn alkukeväisen metsän äänistä.

Toukokuussa Gerbyn rantametsät ja rehevät metsäpainanteet heräävät eloon pienten kerttujen saapuessa talvehtimisalueiltaan pohjoiseen. Tuolloin keväinen lintujen äänimaailma täydentyy varsinaisten kesälintujen tulon myötä. Toukokuun puolivälistä alkaen iltaisin ja öisin lehdoissa kaikuu satakielten voimakas laulu.

Suo Gerbyssä. Kuva Aaro Toivio.