Ohita valikko

Huutoniemen koulu

Huutoniemen koulu on suomenkielinen alakoulu, jossa opiskellaan luokilla 1-6. Luokanopettajien lisäksi koulussa on kolme erityisopettajaa, kieltenopettaja ja kaksi S2-opettaja (suomi toisena kielenä). Haluamme antaa oppilaille hyvää perusopetusta. Korostamme oppimisessa yhteistoiminnallisuutta.

Huutoniemen koulussa ei sallita koulukiusaamista. Ennaltaehkäisevä toiminta on erityisen tärkeää koulukiusaamisen vastustamisessa ja opettelemmekin sosiaalisia taitoja sekä tunnetaitoja oppilaan ikäkauteen sopivalla tavalla jokaisella luokka-asteella.

Koulussamme toteutetaan myös Vaasan kaupungin kaikissa kouluissa toteutettavaa OK-toimintamallia (OK=osaava käyttäytyminen), jonka avulla pyritään jalkauttamaan oppilaille hyviä käyttäytymisen malleja liittyen työrauhaan, yhteishenkeen, sosiaaliseen käyttäytymiseen, käytöstapoihin sekä suvaitsevaisuuteen.

Kielirikasteinen opetus

Vaasassa kielirikasteista opetusta tarjotaan kolmessa suomenkielisessä alakoulussa: Huutoniemen koulussa, Tervajoen koulussa sekä Onkilahden yhtenäiskoulussa. Oppilaat osallistuvat automaattisesti ruotsin kielen kielisuihkutukseen, joten kielirikasteiselle linjalle ei tarvitse erikseen hakea.

Vihreä Lippu -koulu

Huutoniemen koulu on Vihreä lippu -koulu. Toimimme Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja opettelemme kunnioittamaan ympäristöä. Vihreä lippu-ohjelmamme mukaan jokaisella luokka-asteella on ympäristöön liittyvää toimintaa.

  • 1-luokat saavat neuvontaa jätteiden lajittelusta. Luokat tutustuvat Vanhaan Vaasaan.
  • 2.-luokat tutustuvat teemaan Energinen Vaasa ja vierailevat Vaasan Sähköllä.
  • 3.-luokat saavat neuvontaa jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä. Luokat tutustuvat Merelliseen Vaasaan, Maailmanperintöalueeseen ja Terranovaan.
  • 4.-luokat opiskelevat kestävää elämäntapaa koulun arjessa, ovat luontokoulussa ja tutustuvat Vaasan rakennettuun ympäristöön vieraillen museoissa, taidenäyttelyissä tai kirjastossa.
  • 5.-luokat tutustuvat teemaan Energinen Vaasa ja vierailevat Westenergyllä.
  • 6.-luokat tutustuvat merelliseen Vaasaan, tutustuvat Maailmanperintöalueeseen ja sen historiaan.

Oppilaiden kirjaamat Vihreä Lippu-toimintamme mukaiset tavat:

  1. Ollaan reiluja kavereita kaikille.
  2. Pidetään huolta itsestämme.
  3. Pidetään huolta ympäristöstä ja kasveista.
  4. Tullaan kouluun mieluiten kävellen tai pyörällä.
  5. Lajitellaan roskat.
  6. Säästetään energiaa.
  7. Otetaan ruokaa sen verran, kuin syödään.
  8. Pidetään ympäristöön liittyviä teemapäiviä.

Siirry tästä linkistä Vihreä lippu sivuille

Vihreän lipun hengen mukaisesti luokat toteuttavat ulkona oppimista luokittain tai yhdessä luokka-asteittain sopivasti lukuvuoden aikana. Vihreä Lippu-teemapäiviä Huutoniemen koulussa on 1-2 lukuvuoden aikana. Vuosien 2022-2023 teema on Terve elämä.

Koulutiimi

Koulussamme toimii koulutiimi. Koulutiimissä on yksi edustaja joka luokalta. 6. luokilta edustajia on kaksi. Koulutiimiläiset osallistuvat aktiivisesti koulun arjen suunnitteluun yhdessä koulutiimin ohjaajien kanssa. Koulutiimi kokoontuu säännöllisesti.

Kirjastoyhteistyö

Koulu tekee tiivistä yhteistyötä Kohtaamispaikka Huudin kanssa, joka on Vaasan kaupunginkirjaston lähipiste ja nuorisotila Huutoniemen koulun pohjakerroksessa.

Pedagoginen informaatikko Leena Seppänen vastaa kirjastotoiminnasta Huudissa.

Tutustumme yhdessä kirjaston palveluihin ja aineistoon. Luokat käyvät kirjastossa viikoittain. Kannustamme oppilaita lukemaan monin eri tavoin. Pyrimme löytämään jokaiselle sopivaa luettavaa. Oppilaat suorittavat lukudiplomeja, käyvät kirjavinkkauksessa, vinkkaavat toisilleen ja kirjasto toimii yhtenä oppimisympäristönämme.

Vanhempainyhdistys

Huutoniemen koulussa toimii aktiivinen Hutskin koulun vanhempainyhdistys ry.

Yhdistys osallistuu koulukuvauksiin ja järjestää erilaisia tapahtumia, mm. diskoja.

Vanhempainyhdistys antaa rahallista tukea jokaiselle koululuokalle linja-automatkaan ja sisäänpääsymaksuun opetussuunnitelman ja koulun vuosisuunnitelman mukaiseen kohteeseen Vaasassa.

Vanhempainyhdistyksellä on Facebook-sivu, joka löytyy nimellä Hutskin koulun vanhempainyhdistys. Yhdistyksen sähköpostiosoite on hutski.vanhemmat@gmail.fi

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

  • Koulun henkilökunnan sähköposti etunimi.sukunimi@edu.vaasa.fi
  • Oppilashuollon henkilökunta eli terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit ovat siirtyneet hyvinvointikuntayhtymän alaisuuteen. Heidän sähköpostinsa ovat muotoa etunimi.sukunimi@ovph.fi