Ohita valikko
Ilmakuva vaasa

Vaasan innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus

Vaasan kaupunki on allekirjoittanut innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosille 2021-2027.

Ekosysteemisopimukset ovat osa hallituksen toimia, joilla Suomesta halutaan luoda maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö.

Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus

Vaasan seudulla on jo pitkään tehty laajaa yhteistyötä ekosysteemimallin mukaisesti, mutta nyt vuosien 2021–2027 ajalle ulottuvan Ekosysteemisopimuksen mukaisesti yliopistokaupunkien kanssa luotiin erilliset sopimukset.

Ekosysteemisopimusten kantavana ideana ovat innovatiiviset ja edelläkävijyyttä tavoittelevat kaupungit, jotka omien vahvuuksien pohjalta hyödyntävät digitalisaation, uusien teknologioiden ja hiilineutraaliuden tuomia mahdollisuuksia ja siten vauhdittavat elinkeinoelämän uudistumista ja kestävää kaupunkia.

Ekosysteemisopimuksella vahvistetaan vetovoimaisen innovaatiokeskittymän ja -ekosysteemin kehittymistä seudulla sekä toimijoiden kytkeytymistä kansainvälisiin tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatio- (TKI) verkostoihin.

Ekosysteemi on yhteistyömalli, joka tuo yhteen yritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, rahoittajat ja muut TKI-toiminnan sidosryhmät vauhdittamaan innovaatioita, uutta liiketoimintaa ja uusia ratkaisuja asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi.

Sopimukset ovat keskeinen osa kansallista sopimuksellista kaupunkipolitiikkaa, missä pyritään myös kaupunkien ja valtion tiiviimpään yhteistyöhön. Ekosysteemisopimukset ovat merkittävä väline kaupunkipolitiikassa, missä hallitus tukee ja vahvistaa Suomen eri puolilla sijaitsevien, innovaatiokyvyn kannalta tärkeimpien kaupunkiseutujen kasvua. Ekosysteemisopimuksen avulla viedään eteenpäin seudun tärkeimpiä hankkeita liittyen uusiin kestäviin teknologioihin, kestävään kaupunkiin sekä panostaa muun muassa vahvemmin EU-rahoituksen hakemiseen seudulle.

Sopimusten toteutus tapahtuu EU-ohjelmakauden 2021–2027 kestävän kaupunkikehityksen resurssein, minkä julkinen rahoitus on arviolta yhteensä noin 120 miljoonaa euroa (EU, valtio ja kaupungit). Tästä kaupunkien osuus on 40 prosenttia.

Vaasan lisäksi mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Rovaniemi, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Lahti, Pori, Seinäjoki, Mikkeli, Kajaani ja Kokkola.

Vaasan Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus

Vaasan sopimus keskittyy Kestäviin ja älykkäisiin energiajärjestelmiin. Teknologisina osa-alueina keskitytään kehittämisalueisiin, jotka perustuvat seuraaviin EnergyVaasa- ekosysteemin kärkiosaamisiin:

  • Älykkäät sähköverkot
  • Marine-ratkaisut
  • Kestävä energiatuotanto
  • Energiatehokkuus
  • Energian varastointi.

Vaasan ekosysteemisopimuksen toimenpiteet keskittyvät alkuvaiheessa seuraaviin kokonaisuuksiin:

  1. Ekosysteemisopimuksen koordinointi, hankevalmistelu ja verkostoituminen
  2. Vaasan kaupunki hiilineutraaliksi 202X
  3. Satama-alueen kehittäminen
  4. GigaVaasa
  5. EnergySAMPO
  6. Tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen

Vaasassa strategisina kumppaneina kehitysyhtiöiden lisäksi toimivat Pohjanmaan liitto, Team Finland-verkosto sekä seudun korkeakoulut ja elinkeinoelämä.

Valtion ja Vaasan välinen Innovaatioekosysteemisopimuksen johtoryhmä

  • Tomas Häyry, pj – Vaasan kaupunki
  • Markku Järvelä – Vaasan kaupunki
  • Jari Karjalainen – Vaasan kaupunki
  • Maria Backman – Vaasan kaupunki
  • Mika Konu – Merinova
  • Stefan Råback – VASEK
  • Stefan Damlin –  Vaasan Sähkö Oy
  • Niklas Ulfvens – Pohjanmaan liitto
  • Terhi Mäkinen – Pohjanmaan ELY-keskus
  • Minna Martikainen / Suvi Karirinne – Vaasan yliopisto
  • Marja-Riitta Vest / Kati Komulainen – VAMK

Asiantuntijat:

  • Riitta Björkenheim – VASEK
  • Sabina Storbacka – Merinova

Pistetysryhmän jäsenet:

  • Toimialajohtaja Markku Järvelä, ympäristöjohtaja Esa Hirvijärvi Strategia- ja projektisuunnittelija Maria Backman
  • Pohjanmaan liiton asiantuntijalla on läsnäolooikeus.

Ekosysteemisopimuksen haut

Vuonna 2022 järjestettiin yhteensä 2 hakua, joihin tuli 9 projektihakemuskokonaisuutta.

Vuoden 2023 ajalle suunnitellaan kahta hakua.

Katso avoimet haut täältä.

 

 

Ekosysteemisopimuksen projektit ja vaikuttavuus

 

Ota yhteyttä