Olet täällä

4.7.2017 - 7:58

Ruokasuositukset tuovat kasvisherkut kouluille ja päiväkoteihin

Kasvikset ja vihannekset
Uudet ruokasuositukset kouluille ja päiväkodeille tulivat voimaan vuoden alussa. Kaupungin ruokapalveluiden kautta suositukset tuovat vaasalaislasten lautasille muun muassa monenmoisia kasvisherkkuja. Tulevana syksynä myös Suomi 100 -juhlavuosi näkyy lautasilla.

Välipalauutuuksina tuorepuuro sekä ruismarjapaistos

Uusien ruokasuosituksien myötä kasvisruokaa lisätään kouluissa ja päiväkodeissa. Uutena tulokkaana lounaslistalta löytyy esimerkiksi kotimaisista raaka-aineista tehtävä Härkis-kastike.

Kasvisteema näkyy myös päiväkotilasten aamu- ja välipaloissa. Juuston ja leikkeleiden sijaan välipalalla popsitaan aiempaa enemmän kasviksia, kuten esimerkiksi porkkanaa.

− Välipalauutuuksina toimivat lisäksi tuorepuuro sekä ruismarjapaistos. Molemmat tehdään kotimaisista raaka-aineista meidän omissa keittiöissä. Henkilökunnan koemaistiaisissa uutuudet otettiin innoissaan vastaan ja uskomme, että lapset ovat kanssamme samaa mieltä, iloitsee palvelupäällikkö Katja Imppola.

Suomi 100 näkyy lautasilla

Kotimaiset raaka-aineet muodostavat pohjan lähes kaikelle ruokapalveluiden valmistamalle ruualle. Esimerkiksi maitotuotteet, lihat, viljat ja marjat tulevat aina Suomesta.

− Myös kasvikset ovat lähes aina kotimaisia, ja suosimme sesongin mukaan parhaita tuotteita. Leipä tulee aina lähileipomosta, esittelee ruokapalvelujohtaja Kirsti Mylläri.

Kotimaisuus korostuu loka-, marras- ja joulukuussa Suomi 100 -juhlavuoden teemalounailla. Lokakuun erikoisuus on porokiusaus, marraskuussa nautitaan uunilohta ja joulukuussa itsenäisyyspäivän lounaalla on tarjolla karjalanpaistia. Itsenäisyyspäivänä kouluilla tarjotaan myös juhlamalja eli maukasta mehua ja jälkiruuaksi omenapaistosta vaniljakastikkeen kera.

Uusiin makuihin tutustutaan yhdessä

Ruokapalvelut ovat mielellään mukana Suomi 100 -juhlalounaiden kaltaisissa teemapäivissä. Yhdessä koulun tai päiväkodin lasten sekä henkilöstön kanssa ruokapalvelut voivat suunnitella asioita niin kasvatuksellisesti kuin ruokavalintojen suhteen.

Yksi esimerkki yhteistyöstä on uusiin ruokiin tutustuminen. Tulevana syksynä kalapuikkojen rinnalla tarjotaan silakkapihvejä.

− Kalapuikot ovat lähes kaikille lapsille tuttu suosikki, mutta silakkapihvit ovat monelle uusi tuttavuus. Opettajat kannustavat apunamme lapsia kokeilemaan erilaisia makuja. Tässä yhdistyvät hienosti monipuolinen ruoka ja kasvatuksellinen näkökulma, Mylläri kertoo.

Kouluilla syksyn lukukausi alkaa 14.8. ja tuolloin lautasilta löytyy kestosuosikki.

− Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa uusi lukukausi kuin lihapullat, Mylläri nauraa.

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat