Olet täällä

29.6.2017 - 15:48

Vaasan seutukunta taas kilpailukykyisin

Kesäinen kalaranta
Vaasan seutukunta on kohonnut jälleen ykköseksi edellisvuoden kakkossijalta Satamittarin toteuttamassa seutukuntien kilpailukyky 2015 tarkastelussa.

Vaasan seudun vahvan nousun taustalla on yritysdynamiikan kasvu. Yritysdynamiikan kasvun myötä seudulla ollaan entistä valmiimpia vastaamaan globaaleihin toimintaympäristöjen muutoksiin sekä uuteen innovatiiviseen yritystoimintaan. Yritysdynamiikka tarkoittaa aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten suhdetta.

Lisäksi Vaasassa on pidetty oma hyvä kilpailukykyinen taso alueen innovatiivisuuden, työn tuottavuuden sekä koulutuksen osalta, jotka ovat verrattain hyvin korkeita. Koulutuksen osalta taakse jäävät esimerkiksi Turku ja Kuopio.

Tutkimukseen ja kehitykseen satsataan

Vaasan seutu sijoittui innovatiivisuudeltaan kolmanneksi. Hyvästä sijoituksesta kertoo Vaasan seutukunnan yritysten tutkimus ja kehitys -panostukset, jotka vuonna 2015 olivat 174,4 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on 4. eniten kaikista seutukunnista. tutkimukseen ja kehitykseen käytetty investointimäärä on maan kärkiä tasoa, sillä pitkän aikavälin tarkastelussa kasvu on ollut toiseksi suurinta Helsingin seutukunnan jälkeen.

Vienti vetää

Vaasan seutukunnan teollisuusvaltaisuus oli hieman heikentynyt, mutta seudulla ei ole merkittäviä heikkouksia. Seudulla on vahva energiakeskittymä, johon kuuluu noin 140 yritystä ja joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 4,4, miljardia euroa. Keskittymän osuus koko maan energiateknologiaviennin arvosta on noin 30 % ja koko maan teknologiaviennin arvosta on noin 12%. Vaasan seudun energiakeskittymä on merkittävä valtakunnallisesti sekä globaalilla tasolla.

Tutkimuksen taustaa

Satamittari tarkasteli Suomen seutukuntien kilpailukykyä vuonna 2015 kuuden tekijän muodostaman mittariston avulla (seutukuntia on 70 kpl). Muuttujat ovat työn tuottavuus, työllisyysaste, innovatiivisuus, koulutustaso, yritysdynamiikka ja teollisuusvaltaisuus. Ne kuvaavat karkeasti alueen kykyä luoda arvonlisäystä eli BKT:tä. Seutukuntien sijaluku on laskettu kuuden kilpailukykytekijän sijoitusten painottamattomana keskiarvona.

Lähde: Satamittari 2017; Vaasan kaupunkikehitys 2017

Lisätietoja: http://www.satamittari.fi/suomen-seutukuntien-kilpailukyky-2015 

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat