Artikkelin kategoriat: Uutiset
Hae varhaiskasvatuspaikkaa keväälle jo nyt
Julkaistu: 16.9.2024
Jos lapsella ei vielä ole varhaiskasvatuspaikkaa, mutta tarve huoltajien työn tai opiskelun vuoksi tammikuulle 2025 on perheessä jo tiedossa, kannattaa paikkaa hakea jo lokakuun loppuun mennessä. Myös siirtoa toiseen varhaiskasvatuspaikkaan kannattaa hakea nyt.
Tällöin varhaiskasvatuksessa on paremmat edellytykset suunnitella toimintaa ja jakaa paikat mahdollisimman hyvin perheiden toiveiden mukaisesti.
Varhaiskasvatuspaikkaa voi Vaasassa hakea ympäri vuoden perheen tarpeiden mukaisesti. Toivomus kuitenkin on, että kevään osalta uusien paikkojen hakemukset jätettäisiin jo 31.10. mennessä, jos kevään osalta tarve on jo perheellä tiedossa. Hae lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa
– Kun saamme mahdollisimman paljon hakemuksia ajoissa kevään osalta, pystymme paremmin suunnittelemaan toimintaamme ja muokkaamaan esimerkiksi ryhmien rakennetta tarvittaessa, kertoo palvelupäällikkö Maria Karvonen.
Hakemukseen useampi paikkatoive
Karvonen vinkkaa, että hakemukseen kannattaa aina laittaa useampi paikkatoive.
– Hakemukseen saa laittaa kolme toivomusta, ja ne kannattaa ehdottomasti täyttää. Tietyillä alueilla, kuten keskustassa on hankalampi saada paikkaa, joten aina kannattaa laittaa vaihtoehtoja.
Vaikka varhaiskasvatuspaikoista on tietyillä alueilla kuten esimerkiksi keskustassa pulaa, saadaan jokaiselle lapselle aina osoitettua varhaiskasvatuspaikka.
– Pyrimme tietysti siihen, että mahdollisimman monelle perheelle voitaisiin taata varhaiskasvatuspaikka perheen toiveiden mukaan, esimerkiksi läheltä kotia, Karvonen vinkkaa.
Palveluohjauksesta saa aina apua
Apua esimerkiksi juuri varhaiskasvatuspaikan hakemiseen saa varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
– Neuvomme perheitä hakemiseen liittyvissä asioissa ja kerromme tarjolla olevista erilaisista vaihtoehdoista. Meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia, jos on mitä tahansa kysyttävää varhaiskasvatuspaikkoihin liittyen, kertoo palveluohjaaja Agneta Brännbacka.
Katso yhteystiedot ja puhelinajat täältä.
Huom! varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin liittyviä kysymyksiä hoitavat asiakaspalvelusihteerit, katso yhteystiedot ja puhelinajat.