Tietoa koronaviruksesta

Tietoa koronaviruksesta

Ohita valikko
Nuoret

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Hei nuoret: nyt on jaossa avustusta nuorten järjestämiin tapahtumiin ja projekteihin!

Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan. Avustusta voi hakea esimerkiksi projektiin tai tapahtumaan, pienryhmien harrastustoimintaan tai osarahoitukseksi suurempaan projektiin. Hakuaika on 1.3.-30.4.2020.

Täytä hakemus täällä!

Rahaa on jaossa yhteensä 2 000 euroa. Avustusta voivat hakea 13-29-vuotiaista nuorista koostuvat ryhmät, jossa on vähintään kaksi nuorta. Ryhmän jäsenten on asuttava tai opiskeltava Vaasassa.

Avustusten avulla nuorisovaltuusto haluaa aktivoida muita nuoria toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia, joista mahdollisimman moni nuori pääsee osalliseksi.

– Avustukset antavat nuorille mahdollisuuden toteuttaa monenlaista toimintaa ja oppia samalla ottamaan vastuuta projekteista. Tärkeää on myös se, että nuoret saavat rahallista tukea juuri omien ideoidensa toteuttamiseen, kuvailee Vaasan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kirill Helsing.

Avustusta saavan hankkeen tulee olla nuorten suunnittelema, toteuttama ja se pitää lopuksi arvioida raportointilomakkeella.

Nuorisovaltuusto päättää avustuksien saajat ja avustusmäärät kokouksessaan 14.5.2020. Avustettu toiminta tulee järjestää kesä- ja joulukuun välisenä aikana vuonna 2020.

Julkaistu: 06.03.2020