Tietoa koronaviruksesta

Tietoa koronaviruksesta

Ohita valikko
uimavälineet

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Ilmoittautuminen kesän uimakouluihin alkaa 18.5.

Ilmoittautuminen Vaasan uimahallin kesän uimakouluihin alkaa maanantaina 18.5. Uimakoulut järjestetään ottaen huomioon vallitseva poikkeustilanne ja turvallisuusohjeistukset. Esimerkiksi ryhmien kokoja pienennetään.

Hallituksen päätöksen mukaisesti myös Vaasan uimahalli aukeaa 1.6. Uimakoulujaksot ovat 2.-12.6. ja 15.-26.6.

– Noudatamme kaikkia hallituksen linjaamia turvallisuusohjeistuksia, ja esimerkiksi uimakouluryhmien kokoja pienennetään. Normaalisti ryhmän koko on 15-18 lasta, nyt paljon pienempi. Odottelemme vielä tarkempia ohjeistuksia aluehallintovirastolta, kertoo Vaasan uimahallin palveluesimies Sari Kivelä.

Uimakouluihin ilmoittaudutaan kaupungin verkkokaupan kautta.

– Tarjoamme sekä alkeis- että jatkouimakouluja. Alkeisuimakoulussa harjoitellaan esimerkiksi veteen totuttautumista, kastautumista, kellumista ja liukumista sekä koira- ja alkeisselkäuintia, Kivelä kertoo.

Ryhmät kokoontuvat arkipäivisin klo 8-16 välisenä aikana. Uimaopetusta järjestetään sekä suomeksi että ruotsiksi, ja uimakoulun hinta on 63,80 euroa.

Uimahalli avataan 1.6., ohjeistuksia odotetaan

Vaasan uimahalli avataan hallituksen turvallisuusohjeita noudattaen kesäkuun alussa.

– Odottelemme vielä aluehallintoviraston ohjeita muun muassa asiakasmääristä, jotta voimme kertoa tarkempia toimintaohjeita. Esimerkiksi koskeeko 50 hengen kokoontumisrajoitus koko uimahallirakennusta vai sen tiettyjä tiloja. Meillä on kaksi isoa allastilaa, kahvila ja kuntosali, Kivelä kertoo.

Kivelä kertoo, että sulkuaikaa on uimahallissa hyödynnetty normaalien vuosihuoltojen tekoon.

– Muun muassa naisten saunat on uusittu, saumoja on uusittu suihkutiloissa, tasausaltaat on pesty sekä käyty läpi ja huollettu kaikki koneet.

Julkaistu: 13.05.2020