Ohita valikko
Metsän istutus

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Kaupunki allekirjoitti Ilmastonmuutoksen mission peruskirjan

Julkaistu: 24.10.2022

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa Ilmaston muutoksen missiota.

Horisontti Eurooppa on Euroopan unionin tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma kaudelle 2021–2027. Ohjelman kautta yritykset ja järjestöt voivat hakea hankkeille rahoitusta.

Horisontti Eurooppaan on lanseerattu viisi missiota. Ne liittyvät haasteisiin, joita ovat syöpä, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, meriemme ja vesiemme pelastaminen, kaupunkien ilmastoneutraalius ja maaperän terveys.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen missiolle on laadittu peruskirja, jonka kaupungit ja alueet voivat allekirjoittaa. Sekä mission että peruskirjan tavoitteena on edistää ilmastokestävyyttä. Allekirjoittamalla peruskirjan ilmaistaan halukkuus työskennellä ilmastokestävyyden puolesta, edistää paikallisia sopeutumistoimia ottamalla asukkaat mukaan päätöksentekoon ja kannustaa investointeihin.

Allekirjoittamalla peruskirjan pääsee käyttämään mission vuosittaisen toteuttamisfoorumin palveluita, joista voi saada tietoa riskienarvioinnista ja tutkimuksesta, mutta myös tukea, työkaluja ja esimerkkejä paikallisia sopeuttamistoimia varten. Allekirjoittamalla voidaan myös lisätä ulkoisen rahoituksen mahdollisuuksia.

Kaupunginhallitus hyväksyi peruskirjan allekirjoittamisen.

 

Katso esityslistat liitteineen ja pöytäkirjat.
Lue aiemmat Mitä kaupunginhallitus päätti –jutut.