Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Kirkkopuistikon pyöräilyväylien rakentaminen alkaa 5.8.

Kirkkopuistikon uusien yksisuuntaisten pyöräilyväylien rakentaminen alkaa 5.8. Alueella tulee olemaan poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä työmaan aikana. Lisäksi työmaa tuo muutoksia paikallisliikenteen bussipysäkkeihin Kirkkopuistikolla.

Kirkkopuistikon sisemmät ajokaistat ja kevyen liikenteen väylät pysyvät käytössä työmaan ajan. Nykyiset pysäköintikaistat ja ulommat ajokaistat otetaan työmaan käyttöön ja suurin osa töistä tehdään niiden alueella.

Työmaa-alue ulottuu Kirkkopuistikolla Hovioikeudenpuistikolta Museokadulle ja työt aloitetaan Hovioikeudenpuistikon päästä.

– Pyörätiet parantavat huomattavasti kaikkien tiellä liikkujien turvallisuutta ja sujuvaa kulkemista, kun pyöräilijöille on varattu oma tila ja pyöräilijät kulkevat saman suuntaisesti autoilijoiden kanssa, liikennesuunnittelija Tomi Kaunismäki kuvailee.

Asukkailta toive pyöräväylien kehittämiseen

Pyöräväyliä varten Kirkkopuistikolta lohkaistaan toinen autokaista molemmilta ajosuunnilta. Risteysalueille jätetään kaistat ryhmittymiseen, jotta pullonkauloja ei synny. Myös kadunvarsipysäköinti säilytetään alueella.

– Liikennemääriin nähden yksi ajokaista molempiin suuntiin riittää. Kaksikaistaisella Koulukadulla kulkee vuorokaudessa noin 8 700 ajoneuvoa, kun nelikaistaisella Kirkkopuistikolla vastaava luku on 5 800, Gröndahl kertoo.

Vaasalaiset ovat toivoneet pyöräilyn kehittämistä keskusta-alueella. Syksyllä 2018 toteutetussa pyörätiekyselyssä Kirkkopuistikko oli toiseksi suosituin paikka uudelle pyörätielle. Lue lisää

Muutokset bussipysäkeissä

Rakennusjärjestelyt aiheuttavat muutoksia kahteen paikallisliikenteen bussipysäkkiin:

  • Pysäkki Kirkkopuistikko 11-15 (Vasa Övningsskola) siirretään Palosaaren suuntaan osoitteeseen Kirkkopuistikko 9.
  • Pysäkki Kirkkopuistikko 22 (Ritzin kohdalla) otetaan kokonaan pois käytöstä työmaan ajaksi.

Vaasan vedellä Kirkkopuistikolla runkovesijohdon saneeraustyömaa

Myös Vaasan vedellä on Kirkkopuistikon alueella työmaa. Vaasan Vesi jatkaa maanantaina 5.8. runkovesijohdon saneerausta Kirkkopuistikolla Kirjastokadun ja Järvikadun välillä. Työt etenevät vaiheittain Vaasan kirkolta Palosaarelle päin ja kestävät kokonaisuudessaan 30.8. saakka.

Työmaan aikana alueella on poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä sekä mahdollisia pysäköintikieltoja.

– Pikkukadulta kulku Kirkkopuistikolle katkaistaan ja kiinteistöille ajo tapahtuu ”vastakarvaan” Koulukadulta museon edestä, kerrotaan Vaasan veden teknisistä palveluista. Lue lisää

Julkaistu: 01.08.2019