Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Kuudesluokkalaisille jaetaan kasvomaskeja vaasalaisissa kouluissa

Vaasan kaupungin perusopetuksen kuudesluokkalaisten suositellaan käyttävän koulupäivän aikana kasvomaskia THL:n uuden suosituksen mukaisesti. Kullekin oppilaalle jaetaan kouluilla kaksi maskia per koulupäivä. Maskeja aletaan jakaa mahdollisimman pian.

Uusi suositus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 8.1.2021 päivittyneeseen suositukseen, jonka mukaan kasvomaskin käyttöä suositellaan vastedes 12 vuotta täyttäneille. Taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.

THL suosittelee epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla kasvomaskin käyttöä peruskoulujen kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä.

Yläkoululaiset parantaneet maskin käyttöä

Yläkoululaisille kasvomaskin käyttö on ollut vahvasti suositeltua jo lokakuusta lähtien, ja myös heille jaetaan kouluilla edelleen päivittäin kaksi kasvomaskia.

– Tällä hetkellä suurimmassa osassa yläkouluja kasvomaskia käytetään kiitettävästi. Tämä on hienoa, ja toivomme, että oppilaat jaksavat edelleen tehdä osansa tartuntojen leviämisen estämiseksi. Näin turvaamme lähiopetuksen jatkumisen sekä suojaamme läheisiämme, kannustavat koulutoimenjohtajat Kari Nummela ja Marianne West.

Julkaistu: 12.01.2021