Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

har

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Liikuntahalleissa ja -saleissa voi olla enintään 20 henkilöä yhdessä tilassa

Vaasan kaupungin hallinnoimissa liikuntatiloissa saa oleskella yhtä aikaa enintään 20 henkilöä yhdessä tilassa. Määräys perustuu Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän 4.11. julkaisemaan suositukseen.

Liikuntatiloissa tapahtuvat seurojen liikunta- ja urheiluharjoitukset luetaan yksityistilaisuuksiksi, koska niihin ei ole vapaata pääsyä eikä niissä ole yleisöä. Yksityistilaisuuksiin suositellaan nyt enintään 20 hengen osallistumista entisen 10 henkilön sijaan.

Vaasan kaupungin liikuntapalveluiden hallinnoimia liikuntatiloja ovat urheilukeskus, urheiluhalli, Silverian liikuntatilat, Teeriniemen väestönsuoja sekä koulujen liikuntasalit iltakäytön osalta.

– Jos esimerkiksi liikuntasali jaetaan väliseinällä kahteen osaan, voi kummassakin osassa harjoitella enintään 20 henkilöä. Ryhmät eivät saa kuitenkaan kohdata missään vaiheessa, esimerkiksi saapuessa ja lähtiessä salista tai oleskella yhtä aikaa pukutiloissa, kertoo liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen.

Uusi suositus on voimassa 13.11.2020 saakka. Päätös perustuu koronaviruksen tartuntariskin ajankohtaiseen tilannekuvaan, ja seuraavan kerran koronakoordinaatioryhmä tarkastelee päätöstä tiistaina 10.11.2020.

Lue Vaasan sairaanhoitopiirin tiedote aiheesta.

Lue Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän suositukset koskien alueen liikunta-, vapaa-aika- ja kulttuuritoimintaa.

Julkaistu: 04.11.2020