Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Nuoret dokumentoivat poikkeuksellista kesää

Kesäkirjoittajat on osa YoungVaasa-blogia, jossa vaasalaiset nuoret saavat kirjoittaa omasta kesästään, kuulumisistaan, ajatuksistaan sekä haaveistaan.

Blogi on osa Vaasan kaupungin nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Reimarin palveluja.

Blogiin kirjoittaminen on vapaaehtoista, ja kuka tahansa nuori voi ryhtyä kesäkirjoittajaksi. Kesäkirjoittajat on loistava tapa ilmaista itseään ja parhaimmillaan jopa vaikuttaa nuorten asioihin. Blogin tekstit ovat nimittäin herättäneet lehdistön kiinnostuksen – jopa Vaasan ulkopuolella.

Reimarin kesätyöntekijänä Vaasan kaupungin nuorisopalveluissa kesäkuun ajan työskennellyt  Jesse Kurunsaari, 15 oli mukana kirjoittamassa koronapäiväkirjoja aiemmin keväällä, ja kesätöissä nuorisopalveluilla hän pääsi mukaan kesäkirjoittajiin ihan työnsä puolesta.

Tähän voi lähteä todella matalalla kynnyksellä mukaan, koska tekstejä voi kirjoittaa sekä omalla nimellään että anonyymisti, kannustaa Jesse.

Kesäkirjoittajat on myös hyvä tapa oppia kieliä, sillä tekstejä voi kirjoittaa niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi. Esimerkiksi Jesse on kirjoittanut postauksia kaikilla kolmella kielellä.

Ruotsiksi blogiin kirjoittaa Isac Sjövall, 19, jonka mielestä kirjoittaminen on hyvä tapa jäsentää ajatuksiaan, vaikka aiheet liittyvätkin ihan vaan tavalliseen elämään.

Kesäkirjoittajat-blogiin julkaistaan maanantaisin, keskiviikkoisin sekä perjantaisin klo 19. Sieltä löytyy varmasti samaistuttavaa tekstiä, jota voi olla mielenkiintoista lukea vuosienkin päästä.

Podcastissa keskustellaan heinäkuussa

Heinäkuussa kesäkirjoittajilta ilmestyy myös podcast, jonka jaksoja julkaistaan joka keskiviikko. Jokaisella jaksolla on oma teemansa, kuten esimerkiksi kesäsuunnitelmat tai tulevaisuuden unelmat ja tavoitteet. Podcastissa keskustelee muiden muassa Aatu Puisto, 17, joka perusti oman toiminimen kesätöiden lähdettyä alta pandemiatilanteen takia.

–Toivon, että mahdollisimman moni kuuntelisi jaksoja. On kiva jakaa omia kokemuksiaan, varsinkin jos niiden avulla voi rohkaista ja innostaa muita nuoria, toteaa Aatu.

Julkaistu: 01.07.2020