Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

lapset soittavat ukulelea

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Onkilahden yhtenäiskoulussa opitaan musiikin tahtiin

Musiikkiluokilla on Vaasassa pitkät perinteet, sillä ne ovat toimineet kaupungissamme yli 40 vuotta. Onkilahden yhtenäiskoulun viidesluokkalaisten mielestä parasta musiikkiluokalla ovat esiintyminen, laulaminen ja kitaran soittaminen.

Viidesluokkalainen Aada Laulaja viihtyy musiikkiluokalla, ja haluaa oppia soittamaan erilaisia soittimia.

– Opin juuri soittamaan kitaraa, ja siitä tykkään. Olen soittanut myös aiemmin viulua, ja nyt soitan pianoa. Musiikkiluokalla voi eläytyä omalla tavalla musiikin tahtiin ja laulaa, Aada kuvailee.

Vaasassa musiikkiluokalla voi aloittaa heti peruskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien tai hakea mukaan täydennyshaussa kolmannelle tai seitsemännelle luokalle. Oppilaat jatkavat musiikkiluokalla koko perusopetuksen ajan yhdeksänteen luokkaan saakka.

Musiikkiluokalla sama ryhmä on yhdessä koko perusopetuksen ajan.

– Mun mielestä musiikki yhdistää meitä tosi hyvin luokkana, Aada kuvailee.

Enemmän musiikkitunteja

Musiikkiluokat toimivat Vaasassa Onkilahden yhtenäiskoulussa. Alakoulussa musiikkiluokilla on musiikkia 1-2 tuntia viikossa enemmän ja yläkoulussa 1-4 tuntia enemmän kuin muilla luokilla. Musiikin opetuksessa syvennetään ja laajennetaan musiikin osaamista painotetun opetussuunnitelman mukaan.

– Musaluokilla on myös enemmän yhteistä tekemistä muun muassa esiintymisten ansiosta, mikä vaikuttaa myönteisesti luokkahenkeen, kertoo apulaisrehtori Markku Nirkkonen.

Musiikkiluokkalaiset pääsevät normaalitilanteessa esiintymään koulun juhlissa sekä joka vuosi muun muassa perinteisissä joulu- ja kevätkonserteissa.

– Parasta musiikkiluokalla on laulaminen ja esiintyminen, kertovat viidesluokkalaiset Aurora Aaltonen ja Aku Korhonen.

Musiikkiluokkaopiskelu huipentuu 9. luokalla oppilaiden itse tekemään musikaaliin. Nirkkosen mukaan moni musiikkiluokkalainen on saanut musiikista itselleen elinikäisen harrastuksen tai ammatin.

Haku musiikkiluokille kouluun ilmoittautumisen yhteydessä 11.-24.1.

Syksyllä 2021 aloittavat ekaluokkalaiset voivat hakea musiikkiluokalle kouluun ilmoittautumisen yhteydessä Wilmassa 11.-24.1.2021.

Oppilaat valitaan musiikkiluokalle soveltuvuuden ja omakohtaisen kiinnostuksen perusteella vanhempia kuullen. Kutsut soveltuvuuskokeeseen lähetetään huoltajille kouluun ilmoittautumisen jälkeen. Lapset tulevat tilaisuuteen vanhempien kanssa.

– Soveltuvuuskokeessa lapset leikkivät musiikin mukana ja laulavat yhdessä. Tärkeä valintaperuste on sitoutuminen musiikkiluokkatoimintaan sekä oppilaalta että vanhemmilta, Nirkkonen kertoo.

Julkaistu: 12.01.2021