Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Uudet varhaiskasvatusjohtaja ja koulutoimenjohtaja valittu

Vaasan kaupungin uudeksi varhaiskasvatusjohtajaksi on valittu Anne Savola-Vaaraniemi ja koulutoimenjohtajaksi suomenkieliseen perusopetukseen Kari Nummela.

Kasvatus- ja opetuslautakunta valitsi kokouksessaan keskiviikkona 2.10. varhaiskasvatusjohtajan virkaan kasvatustieteen maisteri Anne Savola-Vaaraniemen. Savola-Vaaraniemi aloittaa työssään 1.1.2020.

Haastatteluryhmän mukaan Savola-Vaaraniemi erottui ansioituneimpana hakijana pitkän varhaiskasvatusalan työ- ja johtamiskokemuksen, vahvan ajantasaisen varhaiskasvatusalan tietämyksen ja osaamisen sekä tuoreiden kehittämisajatustensa vuoksi.

Savola-Vaaraniemi on työskennellyt 2008 vuoden alusta Vamiassa lehtorina kouluttaen varhaiskasvatusalaan suuntautuvia lähihoitajaopiskelijoita. Viimeisen vuoden hän on toiminut lehtorina myös Vaasan ammattikorkeakoulussa. Varhaiskasvatusalan työkokemusta hänelle on kertynyt päiväkodinjohtajana Vaasan kaupungilla noin 11 vuotta sekä lastentarhanopettajana noin 15 vuotta.

Suomenkielisen perusopetuksen koulutoimenjohtaja

Suomenkielisen perusopetuksen koulutoimenjohtajaksi lautakunta valitsi kasvatustieteen maisteri Kari Nummelan. Nummela on vuoden 2018 alusta lukien työskennellyt Vaasan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen koulutoimenjohtajan avoimen viran hoitajana.

Haastatteluryhmän mukaan Nummela erottuu ansioituneimpana hakijana pitkän perusopetus- ja johtajakokemuksensa perusteella. Esimies- ja johtamistyön kokemusta hänelle on kertynyt rehtorina, aluerehtorina ja koulutoimenjohtajana yhteensä 31 vuotta.

Koulutoimenjohtajan tehtävän ansiokas hoitaminen 2018 alusta lukien on tuonut Nummelalle sellaista erityisosaamista ja taitoa, että sen voidaan katsoa olevan hänen osaltaan vahva näyttö henkilöä virkaan valittaessa.

Nummela on aloittanut uransa luokanopettajana 1985 Vaasan keskuskoulussa. Vuonna 1988 hänet valittiin rehtoriksi Vaasan keskuskouluun. Vuonna 2000 hän siirtyi Onkilahden koulun rehtoriksi, jossa toimi vuoteen 2015 asti. Vuodesta 2014 lukien hän on toiminut suomenkielisen perusopetuksen hallinnossa osa-aikaisena aluerehtorina ja 2016 lukien päätoimisena aluerehtorina määräaikaisessa tehtävässä.

Julkaistu: 03.10.2019