Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Uusi Alma on vahva ja monipuolinen jokaisen opisto

Julkaistu: 4.3.2021

Vaasa-opisto ja Arbis yhdistivät voimansa vuoden alussa ja syntyi uusi entistä ehompi Alma. Uudet apulaisrehtorit Marianne Waltermann ja Mia Wiik ovat aloittaneet tehtävässään uudessa opistossa.

– Saamme olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä arvokasta toimintaa kaupunkimme asukkaille ihan vauvasta vaariin. Meillä on hieno työyhteisö ja koen että meillä on hyvä draivi, Mia Wiik tiivistää.

Wiik on toiminut johtavana opettajana TaiKonilla vuodesta 2005. Lisäksi hänellä on laaja kokemus erilaisista asiantuntijatehtävistä sekä kulttuurijohtajan ja rehtorin sijaisuuksista.

Marianne Waltermann on koulutuksen moniottelija, joka on toiminut opettajana kaikilla asteilla ja osallistunut aktiivisesti alueen koulutuspolitiikkaan lautakuntatyössä. Almaan hän siirtyi Vaasan ammattikorkeakoulun koulutuspäällikön tehtävästä.

– Työni aloitusajankohta sijoittuu erittäin mielenkiintoiseen ja mahdollisuuksia tarjoavaan taitekohtaan; kahden perinteikkään opiston yhdistymiseen. Pääsimme heti mukaan rakentamaan yhdessä henkilöstön kanssa uuden opiston strategiaa ja toimintatapoja. Yhdessä voimme varmasti luoda jotain uutta ja toisaalta säilyttää ja kirkastaa hyviä käytänteitä, Waltermann iloitsee.

Kulttuurin suurkuluttaja ja tanssin taitaja

Alma-nimellä, joka valittiin nimikilpailun tuloksena, on merkityksensä monessakin kielessä. Espanjankielessä se tarkoittaa sielua ja latinassa lempeää, suloista. Historiallisesti Alma-nimi nivoutuu hyvin Vaasan opistojen kokonaisuuteen, olihan se Toivo Kuulan vaimon nimi. Almaa luotsaa naiskolmikko, Waltermann ja Wiik yhdessä rehtori Sannasirkku Aution kanssa.

Waltermann on paljasjalkainen vaasalainen ja omistanut elämänsä kulttuurille ja ihmisyydelle.

-Minua on aina puhutellut ihminen ja ihmisyys sekä ihmisoikeusasiat. Ehkä juuri se piirre imaisi minut koulutusmaailmaan, yhteiskunnan ytimeen. Olen kulttuurin suurkuluttaja; harrastuksiani ovat lukeminen, kirjoittaminen ja yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen. Käyn mielelläni teatterissa ja taidenäyttelyissä, Waltermann kertoo.

Wiik puolestaan tuntee tanssin maailman ja on Tukholman Danshögskolanista valmistuttuaan työskennellyt tanssijana, koreografina, pedagogina sekä kulttuurin asiantuntijatehtävissä. Alun perin Alavetelistä kotoisin oleva Wiik astui apulaisrehtoriksi johtavan opettajan paikalta, joten organisaatio on tuttu, työnkuva vain muuttui hieman.

Etätyökulttuuri edesauttaa digiloikkaa

Muutoksia ovat tuoneet myös opistojen yhdistyminen sekä korona-pandemian tuomat haasteet. Wiik ja Waltermann myöntävät, että korona-aika on tuonut uusia haasteita opetustyöhön.

Lasten ja nuorten opetuksessa on pystytty jatkamaan pienin muutoksin, mutta aikuisten harrastustoiminta on osittain jouduttu keskeyttämään. Pandemia on tuonut paljon uusia näkökulmia, opetuksessa on tehty digiloikkaa, vaikkakin aitoja kohtaamisia, dialogia ja yhdessä kokemista uuden oppimisen tukena tullaan tulevaisuudessa edelleen vaalimaan rinnalla.

Etäopetus tarjoaa kuitenkin erilaisille oppijoille mahdollisuuden oppia ja osallistua. Näin myös kansalaisopiston opintojen saatavuus paranee ja kynnys osallistumiseen madaltuu.

Entistä vahvempi ja monipuolisempi opisto

Vaasa-opiston ja Arbiksen yhdistyminen tuo paljon mahdollisuuksia. Voimavarojen yhdistäminen laajentaa ja monipuolistaa tarjontaa.

-Haluamme olla aktiivinen toimija muuttuvassa yhteiskunnassamme ja tarjota kuntalaisille monipuolisia vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseksi. Elävä kaksikielisyys on tärkeää, mutta meille on ensiarvoisen tärkeää suunnitella yhdenvertaista tarjontaa kaikille asiakkaillemme, kielestä riippumatta, Wiik pohtii.

-Hyvää yhdistymisessä on ollut sekin, että nyt meidän täytyy ikään kuin uudelleenarvioida tähänastinen toiminta, jolloin voimme säilyttää hyvän ja toimivan ja luoda jotain uutta nykyiseen tarpeeseen paremmin istuvaa, jatkaa Waltermann.

Apulaisrehtorit toivovat kaikkien tutustuvan Alman kurssitarjontaan ja ottamaan myös rohkeasti yhteyttä, jos tarjonnasta ei löydy itselle sopivaa kurssia.

– Rakennetaan yhdessä terve ja hyvinvoiva työyhteisö, jossa nähdään ja kuullaan ihminen. Ja tervetuloa osallistumaan Alman kursseille, sieltä löytyy jokaiselle jotain ja ellei löydy, räätälöidään yhdessä.