Ohita valikko
Nainen esite kädessä

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Vaasan kaupunki palkittiin työnantajakuvan kehittämisestä

Julkaistu: 5.12.2022

Vaasan kaupunki on palkittu kuntatyön kehittämisestä Kuntatyö2030 -gaalassa. Tuomaristo arvosti kaupungin tänä vuonna käynnistettyä työntekijälähettiläsohjelmaa ja videokampanjaa, millä tavoitellaan tunnettuuden lisäämistä työnantajana.

Työnantajakuvan kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet valittiin palkittavien kehittämistekojen joukkoon vuoden 2022 innostavimmat kehittämisteot -sarjassa.

– Vuonna 2021 tehty ulkoinen työnantajamielikuvatutkimus osoitti, etteivät ulkopuoliset tiedä, miten mielenkiintoisia ja merkittäviä töitä meillä tehdään. Tavoitteenamme on ollut saada työpaikoillemme enemmän tunnettuutta, jotta ulkopuolellekin näkyisi meidän positiivinen tekeminen. Hienoa, että nämä teot on nyt valtakunnallisestikin huomioitu, kertoo rekrytointivastaava Anne Lindell.

Työntekijälähettiläsohjelmassa on mukana 24 työntekijää, joita valmennetaan jakamaan työtehtävien positiivisia, arjessa innostavia tekoja ja tapahtumia sosiaalisessa mediassa. Samalla tarjotaan mahdollisuus kehittyä sosiaalisen median hyödyntämisessä.

– Henkilöstömme on päässyt ohjelman myötä oppimaan uutta henkilöbrändäyksestä. Ajatusjohtajuus on tätä päivää ja tähän haluamme kaupungillakin panostaa, sanoo Lindell.

Työmarkkinoilla Vaasan kaupungilla on kilpailijoina yksityiset yritykset sekä myös muut kaupungit. Kaupungin voi olla haastavaa profiloitua työnantajana, jonka leivissä ammatillista osaamista on mahdollista kehittää.

– Palkitussa videokampanjassa halusimme erottua muista ja kertoa, mikä meillä on ainutlaatuista. Videoissa työntekijämme nostetaan estradille ja välitetään viestiä, että meillä olet osa työyhteisöä, jossa pääset loistamaan ja tekemään merkityksellistä työtä eli onnellista arkea vaasalaisille, kertoo viestintäsuunnittelija Eliina Salmela.

Lokakuussa toteutetussa some-kampanjassa tavoitteena oli kasvattaa tietoisuutta Vaasan kaupungista houkuttelevana työnantajana. Kampanja kohdistettiin työikäisille Vaasan seudulla, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja pk-seudulla. Videot on toteutettu yhteistyössä vaasalaisen Kind Companyn kanssa. Katso videot: https://www.vaasa.fi/koulutus-ja-tyo/tyomahdollisuudet/vaasan-kaupungin-avoimet-tyopaikat/

Helsingissä 1. joulukuuta pidetyssä Kuntatyö2030 -gaalassa palkittiin kunta-alan innostavimmat kehittämisteot, samalla palkittiin Suomen kekseliäin kunta. Kuntatyö2030 -ohjelma on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämän kehittämisohjelma. Ohjelmassa tuetaan kuntatyöpaikkojen uudistumista ja tehdään hyvää kuntatyötä näkyväksi.