Olet täällä

Alkula ja metsäesimiehenpuisto

Koe Vaasa

Alkula ja metsäesimiehenpuisto

Karttapalveluun 

luontovaasa_retkeily_kult_vv_alkula1_portti_hk_09.jpg
Alkulan pihapiiriä portin takana. Kuva Hanna Kalliomaa 2009.

 

Alkulan tila asettuu Kauppiaankadun ja Kråklundinkadun kulmaan Vanhan Vaasan koulun eteläpuolelle. Metsäesimiehen puisto on heti Alkulan itäpuolella. Rajana Alkulan ja metsäesimiehen puiston välillä toimii Ristinummenraitti. Alkulan tilan piha on puutarhamainen alue, josta löytyy myös kotieläinaitauksia, grillikota sekä kasvimaa. Alkulaa ympäröivät metsät, joiden siimeksessä on myös metsäesimiehen pihapiiri. Metsäesimiehen villiintyneestä puutarhasta löytää edelleen monia eri kasvilajeja. Pihapiirissä sijaitsee leikkipuisto, jossa on aktiivista toimintaa metsäesimiehen ulkorakennukseen majoittuneen ohjatun leikkipuistotoiminnan ansiosta.

Alkulan kartano toimi vuodesta 1773 1800–luvun alkuun Abraham Falanderin tupakkaviljelmänä. August Alexander Levon osti kartanon vuonna 1847 ja nimesi tilan Alkulaksi. Levon perusti väri- ja kemiantehtaan ja niiden yhteyteen myöhemmin myös höyrymyllyn. Levon oli hyvin kiinnostunut puutarhanhoidosta ja hänen ajaltaan on Alkulassa vielä jäljellä mm. metsäruusuja, syreenejä ja siperianhernepensaita. Alkulan tila sijaitsi varsinaisen kaupungin muurien ulkopuolella, jonne Vaasan palaessa 1852 tuli ei ulottunut ja tila säästyi. Levon siirsi tehdastoimintansa palon jälkeen uuteen Vaasaan. 1700- luvulta olevaa päärakennusta ympäristöineen isännöi nykyään Vaasan 4H-yhdistys.

Alkulan itäosasta luovutettiin metsänvartija Alfred Nyqvistille vuonna 1910 palsta, jonne rakennettiin asuinrakennus talousrakennuksineen. Myöhemmin, vuonna 1916, asuinrakennuksesta tuli metsäesimiesten virka-asunto. Metsäesimiehet muokkasivat ympäristöään istutuksillaan ja alueella kasvatettiin puita myös kaupungin tarpeita varten. Metsäesimiehen talo paloi 2000-luvun alussa, mutta piharakennus ja villiintynyt puutarha ovat yhä paikallaan. Lähimetsistä voi löytää metsäesimiesten ajoilta peräisin olevia monia komeita ja vanhoja puita, jotka poikkeavat alueen tyypillisestä mäntyvaltaisen metsän kasvillisuudesta

Alkulan ympäristössä on monipuolinen kulttuurihistoria, joka on sekoitus eri aikakausista aina 1700-luvulta nykypäivään. Ympäristössä riittää katsottavaa ja löydettävää sekä rakennetusta historiasta kiinnostuneille että kulttuurikasvillisuuden ystäville. Alkulan 4H-yhdistys on tehnyt arvokasta työtä hoitaessaan tilan aluetta ja heidän käsialaansa ovat myös alueen historiasta kertovat taulut, joihin alueella kiertäessä siellä täällä törmää. Kasvillisuudesta kiinnostuneen kannattaa tulla katsomaan Alkulan kukkaloistoa, joka on parhaimmillaan kesäkuusta elokuuhun. Metsäesimiehen pihapiirin lajirikkain osuus sijoittuu leikkipuiston viereen, jossa metsäesimiesten puutarha sijaitsi. Pihapiiriä kannattaa käydä katsomassa keväällä kiurunkannusten ja etelänkevätesikoiden kukinnan aikaan tai kesällä puiden puhjettua täyteen lehteen. Näyttävimpiä kasveja lienevät alueen vanhat havupuut ja lehtikuuset. Kirjastosta voivat kiinnostuneet myös lainata vuonna 1988 julkaistun Alkulan puulajipolku-vihkosen, joka on edelleen hyvä opas. Joitain kasveja on toki ehtinyt vihkon valmistumisen jälkeen paikalta hävitä, mutta pääasiassa lajit ovat yhä löydettävissä.

 

luontovaasa_retkeily_kult_vv_alkula2_hk.jpg
Metsäesimiehen puiston komeita havupuita. Kuva Hanna Kalliomaa 2009.

 

Vaasan 4H-yhdistys

http://vaasa.4h.fi/alkulan-tila/