Ohita valikko

Kirkon alue

Nykyinen Vähänkyrön kirkko valmistui vuonna 1803 ahtaaksi käyneen puukirkon tilalle.

Vuonna 1785 pohjalainen kirkon rakentaja Jacob Riif esitteli piirustukset, joita Tukholman yli-intendtinkonttori ei kuitenkaan hyväksynyt. Lopulta kirkko rakennettiin Olof Tempelmannin piirustusten mukaan. On kuitenkin osoitettu, että Tempelmannin piirustukset eivät oleellisesti poikkea Riifin suunnitelmista. Kirkon rakentaminen viivästyi Kustaan sodan 1788-1790 ja katovuosien vuoksi ja rakennettiin vasta 1798 – 1803. Kirkon torni jätettiin kuitenkin rakentamatta liian kalliina. Tapuli korjattiin ja siirrettiin nykyiselle paikalleen. Vanha puukirkko, joka jäi uuden kirkon luoteiseen kulmaukseen, purettiin pois 1804.

Kirkko toimi ilman tornia yli sadan vuoden ajan. Vuonna 1937, jolloin se korjattiin perusteellisesti, rakennettiin siihen lopulta torni arkkitehti Artturi Ortelan piirustusten mukaan.

Kirkon pihapiirissä sijaitsee myös muita mielenkiintoisia historiallisia rakennuksia. Yksi näistä on Uukonkin, harvinainen porttirakennus. Uukongin valmistumis vuodesta ei ole tietoa, mutta sisäseinien laudoituksessa on käytetty vanhasta kirkosta otettuja lautoja, joissa vieläkin on näkyvissä vanhoja seinämaalauksia. Hirstoriallisena rakennuksena uukonki on arvokas, vaikka sillä ei nykyään olekaan käyttöä.

Toinen vanha rakennus on Kirkon pääsisäänkäyntiä vastapäätä oleva vanha siunauskappeli, jonka kellarissa ennen säilytettiin talvella kuolleet vainajat yhteistä ”maahan panoa” odottamassa. Hautaan laskeminen toimitettiin keväällä roudan sulamisen jälkeen. Kappeli on rakennettu 1835.

Uuden kappelin ja talvihaudan valmistuttua hautausmaalle vanha ”puuhautarakennus” muuttui polttopuu ym. varastoksi. Se korjattiin perusteellisesti ulkoasu säilyttäen vuonna 1976 ja sisätiloihin rakennettiin jäähdytyslaitteistolla varustettu vainajien säilytystila.

Kirkon pihalla sijaitsee myös sankaripatsas. Sen on suunnittelut taitelija Ilmari Wirkkala. Patsaan on valmistanu Oy Kranit Helsingissä. Patsas on Hangon punertavaa graniittia ja se esittää polvistunutta vapauden vartijaa kalpoineen Suomen vaakunakilpi vierellään. Patsaan paljastustilaisuus oli v.1922.

Lähteet: Vähänkyrön kulttuympäristöinventointi 2015 ja www.vahankyronseurakunta.fi

Kirkonsilta 2, 66500 Vähäkyrö (Katso kartta)