Viikonloppureissu Pohjanmaan boheemi Berliiniin
Tervetuloa Pohjanmaan Berliiniin! Kesän myötä eloon herännyt kaupunki on täynnä kulttuuria, tapahtumia, edullista second handia, upeita ravintoloita ja kivoja putiikkeja, mutta ilman turistien vyöryä ja täyteen pakkautuneita nähtävyyksiä. Kaupunkilomaan kuuluu hallittu eksyminen, ja täällä meillä senkin voi tehdä huolettomasti. Meri, rehti ruutukaava ja leppoisa paikallisväestö pitävät kyllä huolen siitä, että löydät takaisin lähtöruutuun.
Ruokaa keholle ja mielelle
Erityisesti viime vuosina harppauksin kehittynyt ruokakulttuuri takaa, että pääset nauttimaan paikallisista herkuista sekä kokemaan modernin suomalaisen ja fusion-keittiön antimista. Kesäviikonloppuisin terassit täyttyvät iloisista paikallisista, ja suosittuihin kesätapahtumiin kerääntyy väkeä kauempaakin.
Seuraa vastapaistettujen leipien tuoksua
Aroma on leipomoiden aatelia. Pieteetillä valmistetuissa leivonnaisissa maistuu rakkaus ja ammattitaito, ja käynti kauniisti sisustetussa leipomossa on elämys kaikille aisteille. Tuoreiden, käsin valmistettujen leivonnaisten lisäksi Aromasta saa erikoiskahveja sekä vaasalaisten keskuudessa kulttisuosikiksi noussutta salaattia
Aroma Bageri & Konditori Vasa | Hovioikeudenpuistikko 11, Vaasa | Etäisyys torilta 150 m |
Hyvä ruoka, parempi miljöö
Kaupunkilomaan kuuluu olennaisesti, että välillä voi haukata nälänkarkottimeksi jonkin nopeamman palan ja välillä nauttia aterian piiiiiitkän kaavan mukaan. Meiltä löydät ravintelit molempiin käyttötapauksiin ja kaikkeen siltä väliltä.
Bank & Pocket – Food & Wine | Hovioikuedenpuistikko 11, Vaasa | Etäisyys torilta 150 m |
Bank-ravintola yhdistää upealla tavalla menneen ajan arkkitehtuurin ja modernin gastronomian. Ravintola sijaitsee Vaasan historiallisessa pankkirakennuksessa, jonka alkuperäinen tunnelma on taidolla säilytetty. Siksipä paikka sopiikin täydellisesti sekä romanttisiin illallisiin että rentoihin illanviettoihin ystävien kanssa.
Niska Vaasa | Hovioikeudenpuistikko 13, Vaasa | Etäisyys torilta 100 m |
Niska-ravintolan erikoisuus ovat mehevästä pizzapohjasta valmistetut peltileivät, jotka ovat myös erinomainen vaihtoehto jaettavaksi ystävien kanssa. Salakuljettaja Niskan mukaan nimetty ravintola on sopivan rento kaikenlaisille seurueille. Kesäisin peltileipiä tarjoillaan myös ulkoterassilla drinkkien kera!
Jäikö nälkä? Täältä löydät lisää ravintolavinkkejä:
- Stefan’s Steakhouse | Kauppapuistikko 15, Vaasa | Etäisyys torilta 200 m
- Kaikki seudun ravintolat löytyvät täältä
Täydennystä masuun ja matkatavaroihin
Vaasan sydämessä sijaitseva kauppakeskus Rewell tarjoaa jokaiselle jotakin! Lukuisat liikkeet, kivat kahvilat ja riemastuttavat ravintolat antavat ajanvietettä niin himoshoppaajalle kuin herkkusuulle!
Rewell | Ylätori, Vaasa | Etäisyys torilta 5 m | Tutustu liikkeisiin ja tarjontaan
Keskustan ihanista pikkuliikkeistä löytyy taatusti korvaaja, jos kengät on tanssittu puhki tai housunpolvet vihertävät puistossa vietettyjen hetkien jäljiltä
- Karisma | Hovioikeudenpuistikko 20, Vaasa | Etäisyys torilta 230 m
- Katso keskustan kaikki shoppailumahdollisuudet
Minne seuraavaksi?
Ota tapahtumakalenteri kompassiksi ja anna sen näyttää, minne kannattaa suunnata seuraavaksi. Kesäaikaan kaupunki ja seutu on täynnä tapahtumia, ja erityisesti suuret musiikkitapahtumat houkuttelevat kävijöitä kauempaakin.
Ansaittu lepohetki
Scandic Vaasaan on täydellinen tukikohta kesäiselle kaupunkilomalle. Se sijaitsee sopivasti kivenheiton päässä sekä rautatieasemasta että torilta. Viihtyisän hotellin monipuoliset palvelut ravintoloineen ja terasseineen pitävät kävijöistä huolen silloin, kun kävelystä syntyneet rakot tarvitsevat lepopäivän riennoilta.
Scandic Vaasa | Rosteninkatu 6, Vaasa | Etäisyys torilta 300 m | Varaa majoitus