Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Monta palloa ilmassa

To 11.2. klo 19.00 Suoratoistokonsertti Vaasan kaupungintalolta

Vaasan kaupunginorkesteri

johtTomas Djupsjöbacka | sol. Sakari Männistö, jonglööri

Georg Friedrich Händel (1685-1759): Aaria “Father of heaven” oratoriosta Judas Maccabaeus

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Sinfonia nro 41 ”Jupiter”

  1. Allegro vivace
  2. Andante cantabile
  3. Menuetto (Allegretto)
  4. Molto allegro

Lotta Wennäkoski (1970-): Jong 

 

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Sinfonia nro 41 C-duuri K. 551, Jupiter (1788)

Wolfgang Amadeus Mozartin kolme viimeistä sinfoniaa syntyivät kaikki kesällä 1788, kolme vuotta ennen säveltäjän kuolemaa. Ei ole tietoa, mikä sai Mozartin tarttumaan sinfonamuotoon pitkän tauon jälkeen. Lukuunottamatta pari vuotta aiemmin valmistunutta Prahalaista sinfoniaa nro 38 Mozart ei ollut kirjoittanut sinfoniaa lähes viiteen vuoteen eikä niille tuntunut olevan Wienissä juurikaan käyttöä. Ei myöskään tiedetä, esitettiinkö viimeisiä sinfonioita missään Mozartin elinaikana, vaikkakin sinfonian nro 40 g-molli kaksi kokoonpanoltaan hieman erilaista versiota kielivät mahdollisesta esityksestä. Joka tapauksessa sinfoniat ovat häikäiseviä esimerkkejä Mozartin loputtomasta luovuudesta. Vaikka ne syntyivätkin nopeasti – nro 39 valmistui kesäkuun lopulla, nro 40 heinäkuun lopulla ja nro 41:ssä on päiväys 10. elokuuta – ja Mozartin elämää varjostivat rahahuolet sekä Theresa-tyttären kuolema kesäkuun lopussa, ei sinfonioissa ole merkkiäkään hätäilystä tai paniikista, päinvastoin. Johannes Brahms on todennut, että vaikka Beethovenin kolme ensimmäistä sinfoniaa tekivät syntyaikanaan valtavan vaikutuksen ihmisiin, ovat Mozartin kolme viimeistä sinfoniaa kuitenkin paljon tärkeämmät.

Sinfonian tärkein osa oli perinteisesti ollut alussa, mutta pikku hiljaa Mozartin ja Beethovenin myötä suhde kääntyi päälaelleen. Sinfonia C-duuri K. 551, myöhemmältä lisänimeltään Jupiter, alkaa ilman duurisinfonioille klassisena aikana tyypillistä hidasta johdantoa. Aloitusosassa on silti kylliksi draamaa. Mozart käytti C-duuria usein seremoniallisissa yhteyksissä ja tämä sävellaji mahdollisti myös trumpettien ja patarumpujen käytön. Niin mieltynyt kuin Mozart olikin uudehkoon soitinkeksintöön klarinettiin, käyttää hän tässä sinfoniassaan aikansa varsin tyypillistä puupuhallinkokoonpanoa, jossa on kahden oboen ja fagotin lisäksi vain yksi huilu.

Hidas osa kulkee F-duurissa ja saa rytmisen liikkeensä säestyksen voimakkaasta synkopoinnista. Jotain osan kauneudesta kertoo, että Woody Allenin elokuvassa Manhattan se mainitaan yhdeksi niistä asioista, joiden takia elämä on elämisen arvoista. Menuetti on ländler-tyyppinen maalaistanssi, jonka kromatiikka muistuttaa ensimmäisen osan sivuteemasta, trio-osan ekspressiivisen jousimelodian jo enteillessä finaalia.

Jupiter-sinfonia on tunnettu ennen kaikkea finaalistaan ja sen fuugamateriaalista, jota Mozart käyttää nerokkaasti. Barokin aikana fuuga oli ollut merkittävä sävellysmuoto ja Mozart tunsi Bachin ja Händelin teoksia hyvin. Paitsi että barokkimestarien teoksia käytettiin Mozartin aikaan (kuten vielä nykyäänkin) hyvänä opetusmateriaalina, niitä myös esitettiin wieniläisissä salongeissa, etenkin Mozartin ystävän paroni van Swietenin järjestämissä yksityisissä sunnuntaikonserteissa. Näissä Mozartkin toimi usein fortepianistina ja hän myös sovitti Händelin Messias-oratorion sopimaan paremmin klassismin ajan makuun. Vuosina 1779 ja 1786 Wienissä järjestettiin Händelin Judas Maccabaeus -oratorion esitys. Myös tästä oratoriosta on myöhemmin löydetty mahdollisesti Mozartin tekemä sovitus, joskin käsikirjoituksen alkuperä on osin hämärän peitossa.

Vanhaan testamenttiin perustuva, juutalaisten kapinasta toisella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kertova Judas Maccabaeus sopi Mozartille läheiseen vapaamuurari-ideologiaan. Etenkin sen aariassa Father of heaven on lukuisia vapaamuurariuteen liittyviä teemoja, kuten nousu pimeydestä valoon, tähän kehitykseen tarvittava valmistelutyö ja Jumalan kaiken näkevä silmä. Nämä tekijät ja musiikilliset yhtäläisyydet aarian ja Jupiter-sinfonian finaalin välillä ovat kiinnittäneet eräiden Mozart-tutkijoiden (kuten Belfastin yliopiston professorin Ian Woodfieldin) huomion: yhtäläisyyksiä on niin paljon, että nousee kysymys, voivatko ne olla pelkästään satunnaisia? Kaikille Jupiter-sinfonian finaalin viidelle teemalle voi löytää vastinparin Father of heavenin melodioista ja Mozart kutoo ne finaalin edetessä nerokkaasti yhteen ja nousee fuugatyylin mestarina barokin ajan esikuviensa rinnalle.

Yhtäläisyyksillä on kiinnostavaa spekuloida eikä niiden todistusvoima ole täysin aukoton. Tiedämme, että Mozart oli vapaamuurari ja etenkin hänen myöhäisteoksistaan, kuten Taikahuilu-oopperasta, on löytynyt viittauksia vapaamuurariuteen ja tämän järjestön piirissä suosittuun numerologiaan. Silti emme voi varmasti tietää, mitä Mozart ajatteli säveltäessään. Kuinka tietoinen Mozart oli viittauksista ja kuinka paljon on myöhemmin syntynyttä halua löytää ulkomusiikillisia merkityksiä nuottien takaa? Todisteitahan voi löytää halutessaan melkein mistä vain, kuten salaliittoteorioiden villi maailma kertoo.

Jos kuitenkin Mozart käytti Händelin oratoriota tietoisesti Jupiter-sinfonian finaalin perustana, on tässä sinfonian lisänimessä – joka ilmeisesti annettiin 1800-luvun alkupuolella Britanniassa – kohtalon ironiaa. Judas Maccabaeus kertoo juutalaisten taistelusta uskontonsa puolesta kreikkalaisten johtamassa seleukidien valtakunnassa. Juutalaiset kieltäytyvät palvomasta kreikkalaisten Zeus-jumalaa ja ryhtyvät kapinaan valloittajia vastaan. Antiikin historiansa lukeneet toki muistavat, että Zeuksen myöhempi nimi roomalaisessa kulttuurissa oli juuri Jupiter. Mikä jumalista siis lopulta voitti taistelun?

Teksti: Panu Sivonen

Lotta Wennäkoski (s. 1970): Jong (2012–2013)

Lotta Wennäkoski on noussut viime vuosina varsin nopeasti yhdeksi kiinnostavimmista ja myös soitetuimmista suomalaisista nykysäveltäjistä. Wennäkosken musiikkia leimaa leikkisyys, uusien sointivärien etsintä ja modernististen sävellystekniikoiden käyttö ilman dogmaattisuutta. Kokeellisuuden vastapainona Wennäkosken teoksissa on myös lyyrisyyttä. Wennäkosken tuotantoa kuultiin monipuolisesti toissa kesänä Korsholman Musiikkijuhlilla hänen toimiessaan festivaalin säveltäjävieraana.

Jonglöörin mielenmaisemaa luotaava Jong on muodostunut yhdeksi Wennäkosken suosituimmista orkesteriteoksista. Se syntyi rovaniemeläisen sirkusyhdistys Agit-Cirkin tilauksesta vuosina 2012–2013. Wennäkoski kirjoitti itse kantaesityksen yhteydessä seuraavasti:

”Mitä ihmettä, orkesterikappale johon tulee solistiksi jonglööri! Alkuhämmennykseni vaihtuu kuitenkin nopeasti ideoinniksi. Mikäs siinä. Pallon heittokaarihan on jo heti oiva musiikillinen ele. Ja voisivathan ne muusikot vaikka huudella jonglöörille, kaikenlaista kannustavaa tietysti. Yhteisessä teoksessahan tässä ollaan – – –

Kamariorkesterille ja jonglöörisolistille kirjoitettu Jong muotoutuu karkeasti kolmeen jaksoon. Ensimmäistä ja kaikkein pisimmäksi hahmottuvaa osiota leimaa viulurivistöä edestakaisin kiertävä yksinkertainen ostinatoaihe, jonka ympärillä muut leikkivät ja purskahtelevat. Yhteisen mölinän jälkeen vaietaan toiseen jaksoon, joka keinahtelee miltei tukahdutetuin äänenpainoin – tilan saa tässä solisti. Lopetusjakso puolestaan virittelee ilmoille vanhaa kunnon happening-henkeä, jonka keinovaroihin kuuluvat myös harvemmin konserttisalissa esille pääsevät… no, soittimet. Ding ja prrruuu! Ja tööt.”

Teatraaliset elementit ovat usein mukana Wennäkosken teoksissa ja näin on Jongissakin, eikä pelkästään jonglöörin ansiosta. Myös muusikoilla on teoksessa paljon puuhaa ja jos vain jonglöörin seuraamiselta ehtii, kannattaa orkesteriakin pitää silmällä ja kuunnella korvat höröllä. Jos tarkkaan kuuntelee, onnistuu kaiken muun ohella ehkä bongaamaan fagotistin mielipiteen pesäpallosta.

Hollanniksi jong tarkoittaa nuorta, uutta ja poikasta. Sen sijaan teoksella ei säveltäjän mukaan ole mitään tekemistä pohjoiskorealaisten diktaattorien kanssa.

teksti: Panu Sivonen