Olet täällä

Tietoa kaupungista

Kohti tätä päivää

Sotien jälkeen Vaasan alue on kehittynyt Suomen yhteiskunnan kehityksen mukana. Vaasan kaupunkikuva muuttui erityisesti 1960-luvulta lähtien. Puutalokaupunki sai väistyä modernin kaupungin tieltä erityisesti keskustan alueella. Kaupungin väkiluku kasvoi, kun työpaikkoja syntyi lisää teollisuuteen ja palveluammatteihin. Esimerkki uudesta elinkeinorakenteesta on Suomen ensimmäisiin kuuluva pizzeria, joka avattiin 1976 Kauppatorin laidalle. Tästä lähti liikkeelle Pohjoismaiden suurin pizzaketju Kotipizza.
Hovioikeudenpuistikko

 

Korkeateknologian energiaklusteriksi ja yliopistokaupungiksi

Tänä päivänä Vaasa on kasvava, yli 67 000 asukkaan kaupunki ja Pohjanmaan suurin taloudellinen keskus. Sekä väestö- että työpaikkakehitys ovat olleet hyvin suotuisia Vaasassa 2000-luvulla. Vaasan hyvä kehitys heijastuu koko Vaasan seudulle.

Vaasasta tuli jo 1800-luvulla yksi Suomen tärkeimmistä teollisuuskaupungeista. Tänä päivänä Vaasan seutu on Pohjoismaiden suurin energiaosaamisen keskittymä, joka työllistää suoraan noin 10 000 ihmistä. Keskittymän yrityksistä löytyy merkittävää erityisosaamista muun muassa energian jakelun ja käytön ratkaisuissa, joista esimerkkeinä tuuli- ja aurinkovoiman ratkaisut, sähkönjakelu ja älykkäät sähköverkot. Yritykset kuten ABB, Wärtsilä-konserni, Vacon Oyj (Danfoss), KWH-yhtymä Oy tytäryhtiöineen, Vaasa Engineering konserni ja Citecin Vaasan yksiköt ovat mukana kehittämässä energiaosaamista.

Vaasa on aina ollut myös opiskelukaupunki. Edelleen tänä päivänä opiskelumahdollisuudet ovat erinomaiset. Vaasassa on opiskelupaikkaa etsivälle mistä valita: kuudessa korkeakouluyksikössä on tarjolla yli 30 eri alan tutkintoa suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Yhdessä Suomen suurimmista opiskelijakaupungeista Vaasassa on yli 12 000 korkeakouluopiskelijaa. Ammatillisessa koulutuksessa Vaasassa on noin 4 000 opiskelijaa.

Dynaamisen Vaasan katse on tulevaisuudessa. Huomisemme synnyttää innovaatioita, tarjoaa koulutusta ja työpaikkoja – pitää Vaasan Pohjoismaiden energiapääkaupunkina.