Ohita valikko

Lappilainen insinöörikin tottuu vähälumisuuteen

”Kuuden kuukauden perehtymisjakso – kyllä täällä sen aikaa voi asua ja sitten paluu Rovaniemelle”, ajatteli Ville Mäkikyrö ottaessaan alkuvuodesta 2018 vastaan uuden työpaikan entisestä opiskelukaupungistaan Vaasasta. Puoli vuotta vierähti, kaksikin, ja yhtäkkiä kaupungista olikin tullut koti.

– En ollut suunnitellut palaavani Vaasaan valmistuttuani sähkötekniikan diplomi-insinööriksi, mutta vaasalainen VEO tuli tutuksi silloisen rovaniemeläisen työnantajani alihankkijana ja heillä oli mielenkiintoista työtä tarjolla. Sain paikan, ja vaikka alun perin oli tarkoitus, että siirtyisin perehdytyksen jälkeen VEOn Rovaniemen konttorille, olenkin päättänyt jäädä tänne, Ville Mäkikyrö kertoo.

Tutustu VEOn avoimiin työpaikkoihin.

Kiinnostava työ houkutteli takaisin

Vesivoimalaitosprojektien parissa työskentelevälle Villelle työpaikka mielenkiintoisella toimialalla oli tärkein näkökulma asuinpaikkaa valitessa.

– VEO se minut tänne houkutteli palaamaan, mutta täytyy sanoa, että tänne oli kyllä mutkatonta asettua. Vaasa oli tuttu opiskeluajoilta, ja vaikka muutinkin nyt eri puolelle kaupunkia asumaan, elämä täällä tuntui alusta asti helpolta, hän kuvailee.

Villen mukaan vaasalaiselle työelämälle luonteenomaista on kansainvälisyys ja se, että kilpailijan kanssa ollaan myös yhteistyökumppaneita. Energiateknologiakeskittymän yrityksistä useat toimivat monella alalla ja voivat olla samanaikaisesti toistensa kilpailijoita, kumppaneita ja alihankkijoita.

”Kokonaisuus ratkaisee”

Pohjoisen miehenä Ville hieman moittii Vaasan lyhyttä ja yleensä niin vähälumista talvea, mutta löytää maantieteellisestä sijainnista hyviäkin puolia.

– Harrastan suunnistusta, ja täällä siihen on paljon paremmat mahdollisuudet kuin Rovaniemellä. Lähikunnat ovat tosiaan lähellä, joten rasteille pääsee usein ja vaivattomasti. Lisäksi sisäliikuntapaikkoja on kiitettävästi, mikä vähän kompensoi sitä, ettei hiihtäminen välttämättä onnistu talvella, hän virnistää, ja jatkaa:

– Mielestäni kokonaisuus ratkaisee tässä asuinpaikan valinnassakin. Vaasa on sopivan kokoinen kaupunki ja täältä löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Ei kuitenkaan niin iso paikka, että alkaisi ahdistaa. Oman alani takia täällä on erittäin hyvä asua, sillä energia-alan keskittymä on Suomen suurin.