Olet täällä

Maankohoaminen

Koe Vaasa

Maankohoaminen

Merenkurkussa tapahtuu maankohoamista noin 8,5 mm vuodessa ja sillä on suuri vaikutus lähiluontoomme. Kauan pohdittiin maankohoamista, tai veden pakenemista ja vähenemistä, kuten aikaisemmin sen ajateltiin olevan. Nykyään on selvää, että mannerjää viime jääkauden aikana, joka loppui 10 000 vuotta sitten, painoi maan-kuorta alaspäin. Sen jälkeen kun mannerjää suli, alkoi maankuori taas hitaasti nousta ja syntyi ilmiö, jonka näemme vielä tänäpäivänäkin maankohoamisena merenrannoilla ja niiden läheisyydessä. Maankohoamista esiintyy koko Itämeren alueella, mutta Merenkurkun ympäristössä se on voimakkainta. Laskelmien mukaan maa tulee nousemaan niin paljon, että 2000 vuoden kuluttua tulee olemaan maayhteys täältä Ruotsiin.
 

luontovaasa_luonto_maankohoaminen1_gustafsborgsstranden_chb_09.jpg

Ensimmäisenä maankohoamisrannoilla kasvavat heinät ja ruohovartiset kasvit. Kuva Christine Bonn.

 

Maankohoaminen ja se fakta, että vesiraja hitaasti mutta varmasti siirtyy kauemmaksi antaen meille ison pinnan uuttaa maata, vaikuttavat myös kasveihin ja eläimiin, jotka rannoilla elävät. Eri kasvillisuusvyöhykkeet laajentuvat niin kutsuttuun sukkessioketjuun. Lähimpänä vettä kasvaa erilaisia heiniä ja ruohoja, jotka sietävät ajoittain veden alla olemista, kun taas tyrni esiintyy hieman korkeammalla. Rantalinjan yläpuolella kasvavien ensimmäisten puiden joukossa esiintyy useimmiten harmaa- ja tervaleppää sekä erilaisia pajuja. Leppien yläpuolella, kuivemmalla maalla, kasvavat kuuset ja vain korkeimmilla alueilla maisemassa esiintyy mäntyjä. Maankohoamista kiihdyttää umpeenkasvaminen ja sedimentaatio.

Rakennetuilla rannoilla ei näy samaa vyöhykkeisyyttä, mutta maankohoamisen vuoksi satamat mataloituvat ja vanhat laiturit seisovat ylhäällä mantereella. Vaasassa sataman paikkaa on vaihdettu maankohoamisen vuoksi muutamia kertoja ja esimerkiksi Suvilahden alueella voi nähdä vanhoja kivilaitureita kuivalla maalla. Sitä, mikä aiemmin oli merenpohjaa, käytetään nykyään peltomaana.

Merenlahdilla on usein kynnyksiä ympäröivää merta vasten ja maankohoamisen seurauksena lahdet kuroutuvat pitkän ajan kuluessa erilleen merestä. Tätä kehitystä kuvataan erilaisilla kehitysasteilla, merenlahdesta tulee ensin flada, josta on vain kapea vesiyhteys mereen. Kun maa kohoaa edelleen ja suolaista merivettä pääsee fladaan vain myrskyjen ja nousuvesien aikaan, kutsutaan tässä kehitysvaiheessa olevia fladoja kluuvijärviksi. Pitkän ajan kuluessa kluuvijärvet eriytyvät kokonaan meriveden vaikutuksesta ja kosteikkokasvillisuus levittäytyy kluuvijärvien rannoille.

Fladat ja kluuvijärvet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, erityisesti kalojen, kuten ahventen, särkien ja haukien kutualueina. Maankohoamisrannoilla suojaisat fladat ja kluuvijärvet soveltuvat hyvin kalojen kutualueiksi, koska ne ovat suojaisampia ja matalampia kuin ympäröivä meri ja siksi myös lämpimämpiä. Linnut ja hyönteiset viihtyvät myös fladoilla ja kluuvijärvillä.

 

luontovaasa_luonto_maankohoaminen2_riso_mh_10.jpg
Etäläisen kaupunginselän sisäosa ruovikoituu ja muuttaa alueen kosteikkoa. Kuva Malin Henriksson.