Olet täällä

1.6.2018 - 14:13

Vaasan kaupunki työllistää tänä kesänä 16 erityisnuorta

Miko Niemi infotilaisuudessa
Idea lähti siitä, kun työllistämispalveluissa pohdittiin alkuvuodesta, kuinka hienoa olisi, jos kaupunki voisi tarjota kesätöitä vammais- ja erityisnuorille.

Vammais- ja erityisnuorille suunnattu kesätyönhaku oli ensimmäinen laatuaan Vaasan kaupungilla. Nuoret työskentelevät mm. viestinnässä, vihertoimessa, kirjastossa sekä varhaiskasvatuksessa. Myös työvalmentajan tehtävä on kesätyö.

- Työ on ollut mielenkiintoista. Odotan, että pääsen kehittämään Vaasaa kaupungiksi, joka olisi sopiva kaikille ja jossa liikunta olisi esteetöntä, kertoo maanantaina vammais ja esteettömyysasiamiehen apuna aloittanut Miko Niemi.

Työtehtävät valitaan yhdessä esimiehen ja työyhteisön kanssa, ja työpäivien- ja jaksojen pituudet sovitetaan nuorelle sopivaksi. Työpäivän pituus voi olla esimerkiksi neljä tuntia.

- Olen ollut mukana monessa kokouksessa. Olemme kartoittaneet alueita esteettömyyden kannalta ja suunnitelleet parannuksia, Niemi kuvailee työviikkoaan.

Uusimmat