Olet täällä

Pelastuslaitos sammuttaa paloa

Pelastustoiminta

Pelastustoimintaan kuuluvat hälytysten vastaanottaminen, väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen, onnettomuuden uhrien ja vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen, tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen. Pelastustoimeen kuuluvat myös näihin tehtäviin liittyvät johtamis-, viestintä-, huolto- ja tukitoiminnat. Pelastustoiminta käynnistyy hätäilmoituksen tekemisellä hätänumeroon 112. Hätäkeskus hälyttää tarpeellisen henkilöstön ja kaluston tilanteen mukaan. Kiireellinen pelastustoiminta on avun tarvitsijalle maksutonta.
Vaasassa pelastustoiminnasta huolehtii Pohjanmaan pelastuslaitos. Pohjanmaan pelastus huolehtii pelastustoiminnasta ja onnettomuuksien ehkäisystä Pohjanmaalla 12 kunnan alueella. Pelastuslaitoksen tavoitteena on hyvä turvallisuuskulttuuri, vähemmän onnettomuuksia ja pienemmät vahingot. Pelastuslaitos antaa nopeaa ja tehokasta apua onnettomuuksissa ja poikkeusoloissa. Pelastustoimen palvelualueella on 39 paloasemaa, joista Vaasan paloasema on vakinaisesti miehitetty ja ympärivuorokautisessa hälytysvalmiudessa. Muilla paloasemilla on henkilöstöä virka-aikana ja osa paloasemista on miehittämättömiä, näissä toiminta on vapaaehtoisten varmistamaa. Toiminta-alueen tehtävät koostuvat pelastustoimen ja ensivastetoiminnan eri tehtävistä. Pelastuslaitos työllistää 198 päätoimista henkilöä ja toiminnassa on mukana noin 530 vapaaehtoista henkilöä.

Toimi näin

Hätätilanteessa soita numeroon 112.
Lue lisää Pohjanmaan pelastuslaitoksen www-sivuilta. Pelastuslaitoksen toimisto (ma-pe 08-16) Sepänkyläntie 14-16, 65100 Vaasa Puhelin 06 325 1444 Faksi 06 325 3636 pohjanmaanpelastuslaitos@vaasa.fi

Verkkoasiointi

Vaasan Palautepalvelu
Yhteyshenkilö: