Olet täällä

Tietoa kaupungista

Pauliina auttaa ja avartaa ajattelua

Vaasan kaupunki palkkaa kesätöihin erityisnuoria, joista usealle kesätyö on ensimmäinen arvokas työkokemus. Toista kesää kaupungilla työskentelevä Pauliina Harju iloitsee, että voi omalla työpanoksellaan auttaa muita. Tukea työssä onnistumiseen Pauliina on saanut työkavereiden lisäksi erityisnuorten työvalmentajalta ja omalta vastuuohjaajalta.

 

pauliinaharju4_salmela_1920.jpg

Alavuden Luovissa kodinhuoltajaksi opiskeleva Pauliina auttaa kesähelpparina asiakkaita ja työkavereita Vuorikeskuksessa, jonne kotona asuvat ikäihmiset voivat tulla nauttimaan ohjelmasta, kuntoilemaan ja askartelemaan.

- Olen pitänyt seuraa mummoille ja paapoille sekä siivonnut: pyyhkinyt pölyjä kaapeista, lajitellut pyykkejä ja tiskannut. Niitä minä olen opiskellut koulussakin, mutta on hyvä saada kokemusta myös täältä, Pauliina kertoo.

Parasta kesätöissä onkin sieltä karttuva työkokemus. Myös palkkapäivä on Pauliinan mielestä hyvä syy mennä kesätöihin.

Lämmin vastaanotto

Työkaverit Vuorikeskuksessa ovat olleet kivoja ja ottaneet kesähelpparin avosylin vastaan. Erityisnuorten työvalmentaja Joanna Varjosaari, työpaikalla oleva vastuuohjaaja Marika ja muut työkaverit jeesaavat Pauliinaa silloin, kun työ tuntuu hankalalta.

-Olen ystävystynyt täällä myös joidenkin asiakkaiden kanssa. Yksi heistä on Helinä, jonka kanssa kirjoittelemme WhatsAppissa ja Messengerissä ja käymme joskus myös tapahtumissa, Pauliina sanoo.

Aikaiset aamuherätykset tuntuvat joskus tylsältä, mutta niistäkin Pauliina on selvinnyt hienosti tsemppaamalla. Sängystä nouseminen helpottuu, kun tietää, että edessä on mukava ja sopivasti kiireinen työpäivä.

Tulevaisuudessa Pauliina haaveilee työstä päiväkodissa tai ikääntyneiden pienkodissa Präntöön Helmessä.

- Minua kiinnostaa myös jatko-opiskelut Vamialla: toimitilahuoltaja ja kokki olisivat mieluisia ammatteja, Pauliina paljastaa.

Opettavainen työkaveri

Erityisnuori on nuori, joka tarvitsee tuetumpaa ohjeistusta ja ohjeita työssään. Työtehtävät, jotka tuntuvat helpoilta ja toistuvilta, ovat nuorelle tuki ja turva hänen työpäivänään.

- Erityisnuoret voivat tehdä esimerkiksi kopiointia ja skannausta, kahvihuoneen siivousta, työpisteiden järjestelyä ja muita pieniä rutiinitöitä. Nuorelle pyritään räätälöimään hänen omia voimavarojaan tukeva, kannustava ja motivoiva työkokemus, Joanna Varjosaari kertoo.

Myös työpaikka saa tukea nuoren ohjeistukseen työvalmentajalta, joka kiertää työpisteissä säännöllisesti ja on aina puhelimen päässä vastaamassa niin nuorten kuin työnantajan kysymyksiin. Lisäksi nuori saa työpaikalta oman vastuuohjaajan.

- Tämä on win-win -kokemus niin nuorelle kuin työnantajalle. Nuori saa työkokemusta ja työyhteisö joukkoonsa nuoren, joka avartaa omaa ajattelua ja suhtautumista erilaisuuteen. Erilaisuuden arvostaminen nostetaan yhtenä teemana esille myös Vaasan kaupungin arvolupauksissa, Joanna muistuttaa.

pauliinaharju1_salmela_1920.jpg

Viime vuonna Vaasa sai erityisnuorten työllistämisestä kunniamaininnan Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiöltä

- Saimme paljon positiivista palautetta kesätöissä olleilta erityisnuorilta sekä heidät palkanneilta yksiköiltä, joista moni halusi ehdottomasti palkata heitä myös tänä kesänä, iloitsee Joanna.