Olet täällä

Tietoa kaupungista

Sotien jälkeen kohti vauraampaa aikaa

Nuijasota vuosina 1596–1597 oli Pohjoismaiden viimeinen merkittävä talonpoikaiskapina. Kapinan taustalla olivat Ruotsin sisäpoliittiset taistelut, säätyjen vastakkainasettelu sekä pitkällinen sota. Kapina syttyi Etelä-Pohjanmaalla, kun talonpojat yhdistivät voimansa ja ryhtyivät kapinoimaan ilmajokelaisen Jaakko Pentinpoika Ilkan johdolla. Nuijasodan katsotaan alkaneen 15.11.1596 Isossakyrössä, vaikka ensimmäinen kahakka olikin Vähässäkyrössä. Nuijasota päättyi 24.2.1597 taisteluun, jossa armeija löi nuijamiesten suuremman joukon Ilmajoen Santavuorella. Nuijasodassa kaatui 2 500–3 000 talonpoikaa ja noin puolet Pohjanmaan kapinallisalueen taloista autioitui.

Sodat ja katovuodet

1600–1700-luvuilla sodat ja katovuodet piinasivat Vaasan seutua ja koko maata. Pikkujääkausi teki tuhoja Pohjanmaalla 1600-luvun lopulla. Kesähallat tuhosivat vuonna 1696 koko viljasadon aiheuttaen nälänhädän. Katovuosien, ”suurten kuolonvuosien” 1695–1697 aikana Pohjanmaalla kuoli 19 400 ihmistä nälkään ja sairauksiin. Vähänkyrön pitäjän asukkaista kuoli yli neljännes, eteläpohjalaisista yli kolmasosa.

Vuonna 1626 muodostettiin Kuninkaallinen Pohjanmaan Jalkaväkirykmentti samaan aikaan muiden Ruotsin maakuntien rykmenttien kanssa. Pohjalainen joukko-osasto koottiin 30-vuotiseen sotaan (1618–1648) lähtöä varten Vanhan Vaasan ryövärinkareilla 1630. Rykmentti taisteli mm. Baltiassa, Saksassa, Venäjällä ja Inkerinmaalla, jossa suomalaiset sotilaat tunnettiin hakkapeliittoina.

Vuosina 1700–1721 käytiin suuri Pohjan sota. Vaasan kauppalaivasto poltettiin ja alueen väkeä pakeni Ruotsin valtakunnan puolelle. Venäjän joukot saivat voiton Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista Napuen taistelussa (19.2.1714). Vaasalaisia ja Vähäkyröläisiä talonpoikia kaatui ja jäi vangiksi. Harva orjaksi viety palasi takaisin.

Venäläismiehityksen eli isovihan aika alkoi 1714 ja kesti vuoteen 1721. On sanottu, että Pohjanmaa koki isovihan kauhut raskaampina kuin mikään muu Suomen osa. Vuosina 1741–1743 käytiin Ruotsissa hattujen sota, joka päättyi Suomen alueen venäläismiehitykseen, pikkuvihaan.

Vaasan ruis on ollut maankuulua 1700-luvun lopulta lähtien. Rukiinviljely kytömailla Vaasan ympäristön ja Kyrönjoen varren pitäjissä oli taloudellisesti merkittävää. Laihia, Isokyrö ja Vähäkyrö olivat ne pitäjät, jotka myivät eniten viljaa 1800-luvun alussa. Vuosina 1866–1868 oli viimeisin laajamittainen nälänhätä niin Suomessa kuin muuallakin läntisessä Euroopassa. On arveltu, että tuolloin menehtyi viidennes pohjalaisista.

Krimin sodan eli Oolannin sodan (1854–1855) aikana englantilaiset sotalaivat saapuivat rannikolle ja satamiin. Ne pommittivat Vaasan rantoja ja kaappasivat Palosaaren satamasta venäläislaivoja ja kalastusveneitä. Välikohtauksessa Korsörissä, jossa englantilaiset sotilaat jahtasivat kalastusvenettä, kuoli luoteihin 6-vuotias kalastajanpoika.

 

Vaurautta teollisuudesta ja merenkulusta

Vaasan seudun ensimmäinen teollisuushanke oli kuparikaivos 1500-luvulla. Alueelle perustettiin seuraavalla vuosisadalla pikitehdas, tiilitehtaita sekä ruukkeja. 1700-luvulla kaivostoiminta oli maanviljelyksen jälkeen tärkein elinkeino. Meri yhdisti Vaasan seudun Ruotsin valtakunnan eri osiin. Kyrönjoki ja Pohjanlahti olivat pitkään myös vähäkyröläisten portti maailmalle. Merenkulku ja kaupankäynti olivat vuosisatojen ajan alueen vaurauden perusta.

Merenkulku ja kaupankäynti kukoistivat koko 1700-luvun loppupuolen. Merenkurkun kaupunkien väkiluku kasvoi ja niiden asema vahvistui. Kauppapakon poistaminen loi koko valtakuntaan taloudellisen nousukauden. Vaasan seudun tärkein vientituote oli terva, jota suuret merivallat tarvitsivat laivastojensa kunnossapitoon. Etelä-Pohjanmaa olikin koko maailman tärkein tervan tuotantoalue. Monet kaksifooninkiset pohjalaistalot on rakennettu tervatuloilla.

Pohjanmaalla aikaa 1700-luvun lopulla kutsutaan Falanderin ajaksi. Kauppaneuvos Abraham Falander oli yksi 1700-luvun lopun laaja-alaisimmista ja parhaiten menestyneimmistä yritysjohtajista. Etelä-Pohjanmaalla Falander oli itseoikeutetusti johtavin kauppaporvari ja Vaasan johtava persoona. Hänet valittiin raatimieheksi 1780, varapormestariksi 1798 ja hän toimi valtiopäiväedustajana vuosina 1789, 1792 ja 1800, jolloin hänet myös lyötiin Vaasa-ritarikunnan ritariksi. Kauppaneuvoksen arvon hän sai vuonna 1802 ja aatelisarvon vuonna 1808 nimellä Wasastjerna.

Vaasan porvarit saivat 1765 luvan harjoittaa ulkomaankauppaa. Talonpojilta maakauppa oli kielletty, mutta monet purjehtivat silti laivoillaan Tukholmaan, Tallinnaan ja jopa Saksaan myymään tuotteitaan. Rannikon ja saariston talonpojat veivät kaupunkeihin kalaa, turkiksia, puutavaraa, voita ja tervaa. Baltiasta ja Ruotsin valtakunnan puolelta tuotiin muun muassa viljaa ja suolaa. Talonpoikaispurjehdus ja vilja- sekä kalakauppa 1600–1700-luvuilla Länsipohjan ja Pohjanmaan välillä oli niin vilkasta, että Vaasan porvarit valittivat kilpailusta.

Maankohoamisen vuoksi Vaasan toinenkin satama, Hästholmen, jäi pois käytöstä. Satama siirrettiin Palosaareen 1700-luvun lopulla, vaikka sinne ei vuosiin johtanut kunnollista tietä. Myöhemmin satamaan siirtyi telakoita ja teollisuutta. Vaasaan hankittiin 1867 ensimmäinen meriliikenteeseen kelpaava höyrylaiva, Joutsen, joka liikennöi Vaasan ja Pietarin väliä. Suomen ensimmäinen valtamerivarustamo aloitti liikennöinnin 1873. Pohjanmaalla juuri vaasalaiset uskaltautuivat varustamaan höyryaluksia.

Merenkulun huippuaikaa Vaasassa oli 1800-luvun puoliväli. Tällöin vaasalainen C. G. Wolff (1800–1868) ohitti niin kotikaupunkinsa kuin lähialueenkin laivanvarustajat. Kauppaneuvos Wolff oli yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä laivanvarustajista ja kuollessaan Suomen rikkain mies. Wolffin merkitys Vaasalle ja alueelle oli erittäin suuri. Hän työllisti satoja miehiä laivoissaan ja välillisesti tuhansia Vaasassa ja sen ympäristössä.

1800-luku oli myös teollistumisen aikaa. Silloin Vaasaan perustettiin muun muassa kemiallinen tehdas, höyrymylly sekä sokeri- ja puuvillatehdas. Vaasasta kehittyikin 1800-luvulla Suomen neljänneksi tärkein teollisuuskaupunki Helsingin, Tampereen ja Turun jälkeen. Tehtaat työllistivät kaupungin asukkaita ja toivat taloudellista hyvinvointia.

Aiempien vuosisatojen meriyhteydet kehittyivät 1900-luvulla. Maamme ensimmäinen autolautta Korsholm III liikennöi vuodesta 1958 Vaasan ja Uumajan välillä. Tämän myötä alkoi uusi aikakausi niin Merenkurkun kuin koko Suomen ja Ruotsin välisessä matkustajalaivaliikenteessä: jo 1800-luvulla alkanut matkustajalaivaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä vilkastui 1900-luvun lopulla niin, että miljoonat matkustajat ylittivät Merenkurkun mm. verovapaan myynnin houkuttelemina. Kuuluisin vaasalaisalus on traagisen onnettomuuden vuoksi M/s Estonia. Alus upposi Itämerellä 1994.