Förbigå menyn

Rotukoirakävely 2019 Vaasassa

Rotukoirakävely Vaasassa sunnuntaina 1.9.2019 klo 13-15

Tervetuloa mukaan Vaasan rotukoirakävelylle sunnuntaina 1.9.2019 klo 13-15! Päätapahtuma järjestetään Helsingin Töölönlahdella mutta järjestämme tänä vuonna sisartapahtuman Vaasassa.

Rotukoirakävely on kolmatta kertaa Suomessa järjestettävä hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto menee tänä vuonna lyhentämättömänä Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n tukemiseen.

Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry on eri aloilla työskentelevien ammattilaisten perustama yhdistys, jonka tavoitteena on yhdistää kaikkia koira-avusteisesta työmuodosta kiinnostuneita ihmisiä ja tarjota koira-avusteiseen työskentelyyn liittyvää täydennyskoulutusta sekä vertaistukea.

Voit tukea Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:tä tekemällä rahalahjoituksen tilille Ladies Kennel Club FI51 1432 5000 1114 06 viitteellä 2244.

Kerää kävelylle oma porukka, kasaa rotujoukkue ja haasta muita mukaan!

Lähtöpaikkana on Vaasan kauppatori josta kuljemme Hovioikeudenpuistikkoa pitkin sisäsatamaan. Sään salliessa päätämme kävelyn rannassa tapahtuvaan piknikkiin joten otathan omat eväät mukaan! Täällä on myös mahdollisuus tulla tutustumaan koiriin. Sateen sattuessa palaamme samaa reittiä takaisin torille. Lämpimästi tervetuloa mukaan hyvän asian puolesta!