Ohita valikko

Stundarsin kesä

Artikkelin kategoriat: Museot ja näyttelyt

Tervetuloa pujahtamaan keskelle entisajan maaseutuelämää!

STUNDARSIN KESÄ 2020
Kesät olivat ennen vanhaa kiireisin vuodenaika ja niin on Stundarsissa edelleen! Paljon tapahtuu kaikenlaista Suomen kolmanneksi suurimman ulkoilmamuseon kesässä. Museovierailun aikana voi myös huomata, kuinka monet menneisyyden elämisen muodot ja tavat ovat käyttökelpoisia edelleen meidänkin aikanamme!

Opastukset teemme tänä kesänä ulkona, ja asiakkaat voivat tutustua rakennusten sisätiloihin itsenäisesti. Myös iso osa ohjelmasta toteutetaan museon laajalla ulkoalueella.

Tietoa entisajan maalaiselämästä saa opastuksilla ja pienoisnäyttelyissä. Maalaistuvan porstuassa voi vanhojen valokuvien kautta tutustua huonekasvien käyttöön pohjalaistaloissa. Savenvalajanmökissä on esillä ruuanlaittovälineitä ja tietoa ruuanlaiton historiasta. Lapsille on oma opastus. Koulussa voi osallistua vanhan ajan oppitunnille sekä tunnistaa eri puulajeja.

Eläinpiha on avoinna koko kesän ja eläintenhoitaja paikalla useampana päivänä viikossa. Joka tiistai on eläinten päivä!

Kesän erikoisuuksia on vastaremontoitu vanha ulkovessa, jossa pääset kurkkaamaan huussien historiaan! Tänä kesänä uutuutena ovat myös seitsemän tapahtumapäivää pohjalaisen tekstiili-, ja käsityö- ja ruokaperinteen sekä eläinten parissa. Pisteenä i:n päälle voi museovierailun aikana nauttia kahdesta taidenäyttelystä!

Epidemioita oli ennen vanhaakin. Olemme Stundarsissa varautuneet nykyiseen tilanteeseen ja ohjeet alueella ja mökeissä liikkumisesta saat Info-pisteestä lipun oston yhteydessä.

KESÄOHJELMA 2020
Maanantaisin:
Eläinopastus klo 11.15
Opit tuntemaan maatilan eläimiä ja kuinka ne elivät maatiloilla 100 vuotta sitten. Voit halutessasi ruokkia, hoivata ja silittää kaniineja, lampaita ja kanoja. Eläinopastukselle pääsee lastenvaunuilla ja pyörätuolilla.
Kieli: suomi, ruotsi, englanti
Kesto: 45 min

Opastus klo 13
Miten ihmiset elivät yli sata vuotta sitten? Millaista oli heidän arkensa? Miten he työskentelivät, mitä söivät, kuinka pukeutuivat? Miltä kodit, koulut ja kaupat näyttivät ja mikä on niiden rakennushistoria? Näistä ja monista muista pohjaista maaseudun historiaa koskevista asioista kuulet ja näet Stundarsin museo-opastuksella. Tänä kesänä opastukset toteutetaan ulkona ja kävijät voivat itsenäisesti tutustua rakennusten sisätiloihin.
Kieli: suomi, ruotsi, englanti
Kesto: 45 min.

Tiistaisin:
Eläinten päivä klo 11-14.30
Eläinopastus klo 11.15
Eläinten ruokinta yhdessä eläintenhoitajan kanssa.
Kaniinien hoivatuokio klo 12.00
Mahdollisuus hoitaa ja hoivata kaniineja ja ottaa niitä syliin yhdessä eläintenhoitajan kanssa.
Poni vierailee Eläinpihassa klo 13.30
Tutustut poniin yhdessä eläintenhoitajan kanssa. Voi silittää ja harjata ponia.
Tervehdimme yhdessä eläintenhoitajan kanssa eläimiä klo 14.00

Lapsiopastus klo 13
Lapsille, lapsiperheille, lapsi-isovanhempi kävijöille ja kaikille vastaaville suunnatulla lapsiopastuksella puhutaan museosta lapsen näkökulmasta. Miten lapset ennen vanhaa elivät? Kävivätkö he tarhassa tai kuka heitä hoiti, kun isällä ja äidillä oli kädet täynnä maatilan töitä? Osallistuivatko lapsetkin työntekoon ja jäikö leikille ollenkaan aikaa?
Kieli: suomi, ruotsi, englanti
Kesto: n. 20 min.

Keskiviikkoisin:
Eläinopastus klo 11.15
Vanhan ajan oppitunti klo 13
Kun korvantaustojen ja kynsien puhtaus on tarkistettu, voidaan aloittaa koulupäivä. Luemme, kirjoitamme ja laskemme vanhojen hyvien tapojen mukaisesti. Opettaja toivoo, ettei ketään tarvitsisi laittaa häpeänurkkaan, vaikka niinkin aina toisinaan valitettavasti käy.
Kieli: suomi, ruotsi, englanti
Pituus: 30 min

Torstaisin:
Opastus klo 13

Perjantaisin:
Lapsiopastus klo 13

Lauantaisin:
Lapsiopastus klo 11:15
Vanhan ajan oppitunti 13

Sunnuntaisin:
Opastus klo 11 & 13

TEEMAPÄIVÄT
24.6.2020 klo 13.00-15.30 Lasten iltapäivä. Ilmaistapahtuma lapsille!
Klo 13-14 Hemulin kasvio -työpaja. Tutustutaan muumimaailman Hemuliin ja tehdään hänen oppien mukaan oma pieni kasvio apuna Hemulin kasvio -kirja (Förlaget 2020/WSOY 2019, tekijä Päivi Kaataja, kuvitus Tove Jansson). Paikka: Vanhan ajan koulu, Stundarsin museoalue. Ennakkoilmoittautuminen (max. 10 osallistujaa, ikäsuositus 8-vuotiaat ja vanhemmat): info@stundars.fi, puh. 06 570 9900 (tai 050 4320 688).
Klo 14-14.30 Satuhetki: Luetaan Tove Janssonin klassikkosatu Näkymätön lapsi. Paikkana sadunomainen Stundarsin museoalue, pläkkyrintalon piha (sateella Hemmerintalo). Kokoontuminen Info-kopin luona.
Klo 14.30-n. 15.30 Ulkoleikkejä. Leikittäjät paikan päällä.

8.7.2020 klo 9 Aamiainen maalaistuvassa 6.7. klo 9. Ennakkoilmoittautuminen.
Koe kesäisen maalaisaamun ainutlaatuinen tunnelma aidon pohjalaistalon miljöössä. Kuulet ja näet millainen oli vanhan ajan aamiainen. Raikkaan aamiaisen on maalaistupaan kattanut Sirkka Mykrä museoalueen Kauppa ja Kahvila Cirkaksesta. Paikkoja rajoitetusti. Hinta: 15e/aikuinen, 10e/lapsi. Ilmoittautumiset: info@stundars.fi, puh. 06 570 99000 tai 050 432 0688.

2.7. & 15.7. Teemapäivät tekstiileistä
Päivien aikana saat tietoa pohjalaisesta tekstiiliperinteestä opastuksilla, näyttelyssä ja näytösasemilla. Voit nähdä mm. pirtanauhan tekoa, lakanan kirjontaa ja sukan parsintaa! Pyykkiä voi pestä vanhanajan menetelmin ulkona pyykkilaudalla ja tutustua käsinveivattavaan pyykipesukoneen varhaiseen, puiseen malliin! Stundarsin kylään on saatu myös iso kivimankeli. Voit ottaa oman lakanan mukaan ja kokeilla mankeloimista Stundarsin kylään saadulla isolla, 1900-luvun alusta peräisin olevalla kivimankelilla. Lakanaan voit myös kokeilla omien ja vaikkapa puolison nimikirjainten kirjontaa yhdessä oppaan kanssa. Tervetuloa tutustumaan tekstiiliperinteeseen!
Teemaopastus suomeksi klo 14.
15.7. Kasvivärjäystä käsityöläisen Susanne Nordströmin kanssa
Ohjelma sisältyy museon pääsymaksuun. Museokorttikohde.

10.7 & 27.7 Teemapäivät ruokaperinteistä & hillopossujen leivontaa
Tutustumme pohjalaisiin ruokaperinteisiin teemaopastuksella ja tekemällä. Näet kuinka valmistamme mm. viiliä, suolakalaa ja kakkuja vanhan ajan resepteillä, jotka voit kirjoittaa itsellesi musteella paperille koulussa ja ottaa mukaasi. Keittiöväline-näyttelyssä tutustut ruuanlaiton historiaan. Todennäköisesti alueella liikkuu myös Ruotsalaisen maaseutuyhdistyksen voikonsulentti vuodelta 1898 ja antaa voihin liittyviä neuvoja. Lisäksi voit osallistua rautalankatyöpajaan.
Myynnissä uunituoreita Stundarsin hillopossuja molempina päivinä! 3e/kpl
10.7. Hapanleivän leivonta
Ennen vanhaa saatettiin tehdä todella suuri leipätaikina. Seuraa museon Instagramissa taikinan tekoprosessia ja tule paikan päälle seuraamaan varsinaista leivontaa leivinuunissa museon leipomossa.
27.7. Kimpiastian demonstraatio ja Viljamakasiini avoinna
Puinen kimpiastia oli omavaraistalouden yksi tärkeimpiä astioita, jota tehtiin eri kokoihin ja käytettiin moniin eri tarkoituksiin niin ruuan valmistamiseen kuin säilyttämiseen ja pyykkäämiseen.
Ohjelma sisältyy museon pääsymaksuun. Museokorttikohde.

Eläinten päivä 20.7. & 8.8.
Stundarsin Eläinpihassa koko päivä toimintaa eläinten kanssa yhdessä eläintenhoitajan kanssa! Voit hoitaa ja ruokkia Stundarsin eläimiä lampaita, kaneja ja kanoja.
Eläinopastus klo 11.15 & 14.00
Pohjanmaan kaniinihyppijät museoalueella 8.8.
Ohjelma sisältyy museon pääsymaksuun. Museokorttikohde.

1.8.2020 Teemapäivä käsityöstä ja Gunnar-kilpailu
Tänä vuonna ei järjestetä Käsityöläispäiviä. Sen sijaan pidämme teemapäivän käsityöstä ja pidämme Gunnar-kilpailun, jonka kilpailuluokat ovat leivonta, tekstiilikäsityö ja puukäsityö. Gunnari-kilpailu on saanut nimensä museon perustajan Gunnar Rosenholmin (1912-1999) mukaan.
Ohjelma sisältyy museon pääsymaksuun. Museokorttikohde.

KESÄNÄYTTELYT
Hemmerintalo
1.7.-14.8.2020 ”Imprints”. Tuija Arina-Sundelin, Gunilla Lång-Kivilinna, Ann-Sofie Kattilakoski, Maija Minni. Taidegrafiikkaa.
Navetta
1.7.-15.8.2020 Timo Konttinen