Olet täällä

6.9.2018 - 8:27

Vaasa sai kunniamaininnan vammaisten ja erityisnuorten työllistämisestä

Käsi kädessä
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas myönsi 6.9. Vaasan kaupungille kunniamaininnan vammaisten ja erityisnuorten työllistämisestä. Kunniamaininta on kiitos hienosti onnistuneesta panostuksesta erityisnuorten kesätöihin.

Uudistettu kesätyöhaku nosti erityisnuoret esiin

 

Vastuullinen kesäduuni on kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille laadukkaita kesätyöpaikkoja. Työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön periaatteisiin, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle.

Osana kampanjaa Vamlas palkitsee Vaasan kaupungin kunniamaininnalla vammaisten ja erityisnuorten kesätyöhaun kehittämisestä ja sitä kautta saavutetuista tuloksista. Vaasan kesätyöhaussa oli ensimmäistä kertaa oma haku vammais- ja erityisnuorille.

− Kun aiemmin vammaiset ja erityisnuoret hukkuivat satojen hakijoiden joukkoon ja heitä oli löydetty kesätöihin 1-2 vuosittain, nyt palkattiin 16 nuorta uuden hakusysteemin myötä. Myös toimialojen esimiehet oli saatu hyvin mukaan, perustelee projektipäällikkö Pauli Leinonen Vamlasista.

 

Erityisnuorille oma haku myös jatkossa

 

Uuden haun kautta kesätyön saaneet nuoret työskentelivät viestinnässä, vihertoimessa, kuntouttavan työtoiminnan Helpparissa, kirjastossa, työikäisten palvelualueella, varhaiskasvatuksessa sekä vammais- ja esteettömyysasiamiehen apuna. Kesätyön pituus sekä työtehtävät sovittiin jokaiselle sopivaksi yhdessä nuoren ja työyhteisön kanssa.

Vaasan kunniamaininnan Sanomatalossa Helsingissä vastaanotti idean äiti, työllistämispäällikkö Helena Nurmikoski. Yhteistyössä kaupungin eri yksiköiden, kuten muun muassa vammaispalveluiden, kanssa tehdyn työn tuloksista on ilo nauttia.

− Kunniamaininta tuntuu todella hyvältä. Olen kiitollinen, että valtakunnan tasolla huomioidaan Vaasan kehittämistyö. Parasta on, että saimme meille töihin niin monta erityisnuorta.

Sekä nuorilta että kaupungin yksiköiltä saatu palaute kesän kokemuksista on ollut pääasiassa positiivista. Kokemusten perusteella toimintaa kehitetään edelleen, mutta yksi asia on jo varma.

− Kaikenlaiset nuoret ovat aina tervetulleita työyhteisöömme ja siksi Kuntarekrystä löytyy Vaasan vammais- ja erityisnuorille oma räätälöity kesätyöhaku myös jatkossa, Nurmikoski lupaa.

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat

ljus-valo_170886412.jpg
19.11.2018
Vaasassa järjestetään YK:n lapsen oikeuksien päivän kunniaksi valoparaati tiistaina 20.11. klo 18. Tapahtuma alkaa torilta lähtevällä valoparaatilla ja päättyy kasarmialueelle valoesitykseen. ...