Olet täällä

17.12.2018 - 12:10

Vaasan kaupungin 400 kesätyöpaikkaa haettavissa taas helmikuussa

Kesätyö_Sami Pulkkinen_630
Lähes kaikki kaupungin tulosalueet palkkaavat ensi kesänä kesätyöntekijöitä. Suurimpia työllistäjiä ovat sosiaali- ja terveystoimi, päiväkodit, viheralueyksikkö, kirjastot ja museot.

Kesätyöpaikat vuodelle 2019 ovat julkisessa haussa 1.–28.2.2019 välisenä aikana Kuntarekry-sivuilla. Kesätyö voi olla esimerkiksi matkailuneuvoja, puistotyöntekijä, kulttuuriavustaja, kesäsomettaja, päiväkotityöntekijä, hitsaaja, palkkasihteeri, rantavalvoja, kesäartisti, liikuntakaveri, pikkuhelppari tai leiriavustaja.

- Kesätöissä kaupungilla olevat nuoret saavat vuosittain pohdittavakseen, mikä voisi olla houkutteleva kesäduuni. Esimerkiksi kesäsomettajan työpaikka on syntynyt tätä kautta, kertoo työvoimasuunnittelija Jaana Oba.

Kesätyöpaikat on tarkoitettu nuorille, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta ja ovat alle 25-vuotiaita kesätyön alkaessa. Lisäksi kesätyöpaikkojen rinnalle tulee kahden viikon mittaisia kesätyöpaikkoja 14–15-vuotiaille.

- Tulevana kesänä tavoitteemme on, että mahdollisimman moni uusi nuori saa kesätyökokemuksen. Myös esimiesten roolia perehdytyksessä selkeytetään ja siihen panostetaan. On tärkeää, että kesätyönuoret uskaltavat kysyä neuvoa, Oba jatkaa.

Kaupunki pyrkii työllistämään myös vammaisia ja osatyökykyisiä nuoria.

- Viime kesänä meillä oli töissä 16 erityisnuorta, mistä saatiin niin kaupungin yksiköiltä kuin mukana olleilta nuorilta positiivista palautetta. Vaasa sai erityisnuorten työllistämisestä myös kunniamaininnan Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiöltä, sanoo Oba.

Hoitajille oma haku 7.1.–2.5.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa on tarjolla monipuolisia kesätöitä lähihoitajille, sairaanhoitajille, sosionomeille, terveydenhoitajille sekä fysioterapeuteille. Hoitajien kesätyöhaku alkaa 7.1.2019 ja kestää 2.5.2019 saakka. Hakeminen tapahtuu Kuntarekry-sivuilla osoitteessa www.kuntarekry.fi.

- Meillä voi tehdä kesätöitä laitoshoidossa, palveluasumisessa, terveyspalveluissa, vammaispalveluissa sekä kotihoidon kotisairaala- ja kotisairaanhoitoyksiköissä. Osaajille on suuri kysyntä, minkä vuoksi meillä on oma haku hoitoalan kesätöihin, kertoo palveluvastaava Anne Lindell.

Kesäduunisetelillä töihin

Kesäduuniseteli on Vaasan kaupungin myöntämä rahallinen tuki yksityiselle yritykselle tai yhdistykselle, joka työllistää 15–29-vuotiaan nuoren.

Kesäduunisetelillä tuettava työllistymisaika on vähintään 2 viikkoa. Työtä on oltava ainakin 30 tuntia viikossa tai yhteensä 60 h 1.5.–30.9.2019 välisenä aikana. Osa-aikatyö käy myös. Tuki on 30 % bruttopalkasta ja enintään 500 euroa.

Seteliä voi hakea sähköisellä lomakkeella hakuaikana 1.–30.4.2019 Vaasan kaupungin sähköisessä asioinnissa https://asiointi.vaasa.fi/. Ensimmäiset 70 kaavakkeen palauttanutta on oikeutettu Kesäduuniseteliin.

- Hakeminen Kuntarekryssä: https://www.kuntarekry.fi/fi
- Tietoa Vaasan kaupungin kesätöistä: https://www.vaasa.fi/nuorten-kesatyot  
- Tietoa Kesäduunisetelistä: https://www.vaasa.fi/kesaduuniseteli

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat