Olet täällä

2.12.2015 - 8:40

Vuoden asennevaikuttaja Vaasassa on Petri Kähtävä

Vaasan vammaisneuvosto palkitsee vuosittain vuoden asennevaikuttajan. Tänä vuonna tittelin sai Petri Kähtävä.

Vammaisneuvoston mukaan Kähtävän työ esteettömyyden eteen Vaasassa on ollut merkittävää. Hän suunnitteli syksyllä 2015 julkaistun ja jo useiden liikkeiden ikkunaa koristavan esteettömyystarran. Lisäksi Kähtävä on osallistunut erilaisiin esteettömyyskartoituksiin, joiden tuloksia on hyödynnetty muun muassa Vaasan osallistuessa Esteetön kaupunki -kilpailuun.

− Myös Petrin positiivinen asenne vaikutti valinnassa asennevaikuttajaksi, kertoo vammais- ja esteettömyysasiamies Tiina Mäki.

Vuoden asennevaikuttaja palkittiin nyt kolmatta kertaa. Vuoden asennevaikuttaja -tittelin lisäksi Kähtävä saa muistoksi Harri Lehtisen lahjoittaman taulun. Palkinto annettiin voittajalle kaupungin ja vammaisjärjestöjen yhdessä Vammaistenpäivän kunniaksi järjestämässä tapahtumassa.

Vaasan ammattikorkeakoulun ja Novian sosionomiopiskelijoille suunnatussa tapahtumassa luennoitsijana tilaisuudessa toimi viime vuoden Nuori menestyjä -palkinnon saanut Kati van der Hoeven, jonka mallin ura katkesi hänen sairastuessaan aivorungon infarktiin.

Uusimmat