Asemakaavan muutos ei ole enää vireillä. Alueen asemakaavoittaminen voidaan aloittaa, kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa. Hanke löytyy Kaavoituksen kehityshankkeista:vaasa.fi/Etelä-Klemettilä
Asemakaavan muutostyöllä tarkennetaan sillan sijaintia tehtyjen liikenneselvitysten ja vuonna 2018 käydyn suunnittelukilpailun pohjalta. Tarkoituksena on luoda uusi liikenneyhteys radan yli ydinkeskustasta Etelä-Klemettilään ja Sairaskodinkadulle.
Samalla aloitetaan Etelä-Klemettilän alueen uudistaminen, jonka tavoitteena on suunnitella korkealaatuista, kaupunkimaista ja monipuolista aluetta keskustan jatkoksi. Uudistamisen ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan sillan lähimmät kortteli- ja virkistysalueet.

Mikäli haluat vastauksen palautteeseesi, jätäthän yhteystietosi! Täyttämällä lomakkeen hyväksyn, että tietoni säilytetään lisätietojen kysymistä varten. Tietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen, eikä luovuteta eteenpäin. Lue lisää tietosuojasta.