Olet täällä

27.11.2018 - 15:41

Museotoimenjohtajaksi valittu Elina Bonelius tulee Vaasaan hyvillä mielin

museotoimenjohtaja Elina Bonelius foto: Olli Rojo
Ensi vuoden alusta Vaasan kaupungin museoiden museotoimenjohtajana aloittava Elina Bonelius pitää Vaasaa vireänä kulttuurikaupunkina, jossa tapahtuu paljon.

Elina Bonelius kertoo, että Vaasa on hänelle uusi tuttavuus. Hänellä on kuitenkin käsitys, että Vaasa on vanha ja kunnianarvoisa sekä vireä kulttuurikaupunki, jossa tapahtuu paljon ja jolla on myös muita painopisteitä.

- Olen kuullut, että Vaasa on erinomainen alusta monenlaiselle toiminnalle ja aktiivisille ihmisille. Tulee olemaan jännittävää sukeltaa tutkimaan Vaasan elämää tarkemmin, Bonelius sanoo.

Bonelius kertoo seuranneensa Vaasan kaupungin museoiden toimintaa samoin kuin muutakin museotoimintaa Suomessa, osana kokonaiskuvaa, ja on ollut aina sitä mieltä, että museot Vaasassa näyttäytyvät hyvässä valossa.

- Museourani alkoi taidemuseosta ja olen ollut tyytyväinen työkenttäni laajenemiseen kulttuurihistorialliselle puolelle, johon Vaasassa tulee vielä uutta ulottuvuutta. Tällä alalla saa usein olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat todella intohimoisesti uppoutuneet työnsä sisältöihin. Tämä on minusta aina vaikuttavaa, koska koen itse olevani enemmän kokonaisuuksien tarkkailija, pohtii Bonelius.

Filosofian maisteri Elina Bonelius on valmistunut Jyväskylän yliopistosta v. 1994. Hän opiskeli pääaineenaan taidehistoriaa ja sivuaineina etnologiaa, museologiaa, tiedotusoppia sekä arkeologiaa.

Bonelius siirtyy Vaasaan Kouvolan kaupungin Poikilo-museoiden museonjohtajan tehtävistä. Hän on työskennellyt myös Tampereen taidemuseossa, Pirkanmaan aluetaidemuseossa ja Muumilaakson palveluksessa Tampereella.

 

Kuva: Olli Rojo

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat