Olet täällä

10.5.2019 - 14:25

Vaasa on vuoden lähikalastuspaikka!

Merimaisema
Vuoden lähikalastuspaikka valittiin tänä vuonna kahdeksannen kerran. Valinnan voittajasta teki Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK).

Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö myönsi Vaasan kaupungille Vuoden lähikalastuspaikka -kunniakirjan 4.5.2019. Vaasa sai valtakunnallisen tunnustuksen alueen monipuolisesta lähivesien kalastusmahdollisuuksien edistämisestä. Kunniakirja myönnettiin Helsingissä SVK:n toiminnanjohtaja Markku Marttisen toimesta. 

Lähikalastuksella tarkoitetaan sitä, että apajille pääsee kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteen tuomana. 

- Juuri lähikalastukseen Vaasa on otollinen paikka. Vaasassa on mahdollisuus kalastukseen ja onkimiseen pienellä välimatkalla. Täällä löytyy kilometrin säteellä monta paikkaa, toteaa Vaasan kaupungin viheraluepäällikkö Timo Jousmäki, joka oli vastaanottamassa kunniakirjaa. 

Vaasan alueen kalastusmahdollisuuksia on parannettu yhteistyössä Vaasan kahden kalastusseuran kanssa.  Muun muassa Onkilahden rantaan on rakennettu ainoastaan kalastajien käyttöön uusi laituri. 

Jousmäki kehuu yhteistyötä Vaasan kalastusseurojen Pilk Kings ry:n ja Urheilukalastajien kanssa: 

-Seurat ovat aktiivisia, ja aidosti mukana kehittämässä aluetta. Seuroilla on myös hienoa nuorisotoimintaa!

Kalastus- ja ongintamahdollisuuksien vastuullinen kehittäminen ja kartoittaminen jatkuvat Vaasassa. 

Lue lisää aiheesta: 
www.vapaa-ajankalastaja.fi/vaasa090519  
https://yle.fi/uutiset/3-10773302 

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat