Olet täällä

4.6.2019 - 10:27

Vamian yhteistoimintaneuvottelujen tulos: irtisanominen uhkaa 16 henkilöä

Ammatillista koulutusta Vaasassa tarjoavassa Vamiassa on saatu päätökseen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Pienenevä valtionrahoitus aiheuttaa tarpeen henkilöstön vähentämiselle. Irtisanomisuhan alla on yhteensä 16 henkilöä.

Koko Vamian henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen maanantaina 3.6. Yhteensä 16 henkilöä uhkaa irtisanominen, ja varmoja eläkkeelle lähtijöitä on yhdeksän. Seitsemää määräaikaista virka- ja työsuhdetta ei jatketa.

Rehtori Åsa Stenbacka kertoo, että kaikkiin irtisanomisuhan alla oleviin työntekijöihin otetaan yhteyttä tiistaiaamupäivän aikana ja heidät kutsutaan keskustelutilaisuuteen.

- Kaikilla on mahdollisuus olla töissä vuoden 2019 loppuun saakka riippumatta irtisanomisajasta. Tällä hetkellä kaupungilla on myös avoinna työpaikkoja, joihin irtisanomisuhan alaisilla on etuoikeus, mikäli pätevyys riittää kyseiseen työhön. Tilanne on todella valitettava, ja tuemme ja autamme parhaamme mukaan työntekijöitämme, Stenbacka kertoo.

Vaasan kaupungilla on työnantajana myös takaisinottovelvollisuus, jonka kesto on yhdeksän kuukautta. Työnantajalla on velvollisuus tarjota työtä irtisanotuille tilanteessa, jossa työnantaja tarvitsee uusia työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin.

Valtionosuus laskee ensi vuonna noin 1,5 miljoonaa

Tarve yhteistoimintamenettelyille perustuu taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin. Vamian toiminta rahoitetaan ammatilliseen koulutukseen saatavalla valtionosuudella, jonka perusrahoitusosuus perustuu opiskelijavuosien määrään.

- Ensi vuoden perusrahoituksemme pohjautuu vuoden 2018 opiskelijavuosien toteutuneeseen määrään. Toteutunut opiskelijavuosien määrä jäi viime vuonna 175 opiskelijavuotta pienemmäksi kuin tavoitteemme 2 604 opiskelijavuotta, Stenbacka kertoo.

Vamian saama valtionosuusrahoitus laskee ensi vuonna arviolta 1,5 miljoonaa euroa.

- Nyt sovituilla toimenpiteillä säästetään yhteensä 1 140 000 euroa. Tarvittavia lisäsäästöjä saadaan vielä ensi vuoden aikana mahdollista eläköitymisistä sekä strategiarahoituksesta, Stenbacka kertoo.

Yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksista on keskusteltu Vamian koko henkilökunnan kanssa henkilöstötilaisuudessa tiistaiaamuna.

Uusimmat