Olet täällä

Vanhan Vaasan kanaali

Koe Vaasa

Vanhan Vaasan kanaali

Karttapalveluun 

luontovaasa_retkeily_kult_vv_kanaali1_hk_10.jpg
Vanhan Vaasan kanaalia. Taustalla Kuninkaankartanon rakennuksia. Kuva Hanna Kalliomaa 2010.

 

Vanhan Vaasan kanaali kulkee Vanhan Vaasan sivuitse ohittaen Kuninkaankartanon, Vanhan Vaasan vallit ja Vanhan Vaasan sairaalan. Kanaali jatkuu Vanhan sataman ohitse ja laskee Suvilahden Patteriniemen kohdalla Eteläiselle kaupunginselälle. Vanhan Vaasan kanaalin ruoppaus on aloitettu jälleen vuoden 2009 talvella ja se jatkuu edelleen vuoden 2011 puolelle. Ruoppaus ulottuu Suvilahden Patteriniemeltä valleille saakka. Ruoppauksen myötä parantuvat myös kanavan virkistyskäyttömahdollisuudet. Vanhan Vaasan kanaali on muinaismuistolailla suojeltu kohde.

Maankohoamisen kavennettua ja mataloitettua Vanhan Vaasan sivuitse kulkevaa salmea, jouduttiin 1640-luvulla kaupungin satama siirtämään noin kilometrin päähän Hästholmenin saaren länsirannalle. Vuonna 1660 alettiin kaivaa kanavia salmesta kaupungin tonttien laitaan veneliikenteen helpottamiseksi. Jo 1790-luvulla jouduttiin mataloitunut satama siirtämään edelleen Palosaaren salmeen. Vuosina 1838–1845 kaivettiin Vanhan Vaasan kanaali reitiksi Vanhaan satamaan ja merelle, maankohoamisen mataloitettua Vanhaan satamaan kulkeneen salmen lähes kulkukelvottomaksi.

Vanhan Vaasan kanaalin perustamisen jälkeen on sitä ruopattu useampaan otteeseen, jotta maankohoamisesta ja umpeenkasvusta huolimatta kanaalia voisi kulkea nykyään edes kanootilla. Viimeisin ruoppaus on tehty vuosina 2009–2011, jolloin kanaalin itäreunalle tehtiin ruoppausmassoista ulkoiluun soveltuva valli aina Patteriniemeen asti. Reitin varrella sijaitsee arvokasta kulttuuriympäristöä ja luonnontilaisen kaltaista metsäluontoa. Kanaalinvarsi tarjoaa elinmahdollisuudet monimuotoiselle kasvi- ja eläinlajistolle.  

Vanhan Vaasan kanaalinvarsi tarjoaa monipuolisen luontoelämysreitin, joka on koettavissa sekä kävellen että meloen. Pääsääntöisesti reitin virkistyskäyttö rajoittuu keväästä syksyyn. Reitillä kulkiessa voi mielenkiinnon mukaan tarkkailla kasvillisuutta ja erilaisia luontotyyppejä tai eläin- ja lintulajeja. Kanaali kulkee erilaisten ympäristöjen sivuitse, kuten viljelysmaiden, niittyjen, lehtojen ja havupuuvaltaisten sekametsien. Alueella voi nähdä ainakin pajulintuja, peippoja, viherpeippoja ja keltasirkkuja. Onnekkaat saattavat tehdä havaintoja jopa liito-oravista, lepakoista tai vaikkapa piisamista.

 

luontovaasa_retkeily_kult_vv_kanaali2_lampoputkia_hk_10.jpg
Yksi kanaalin yli kulkevista putkilinjoista. Kuva Hanna Kalliomaa 2010.