Ohita valikko
Katunäkymä Vaasasta

Vöyrinkaupunki ja Klemettilä

Vanhoja puutaloja vilisevä Vöyrinkaupunki eli Vörkkäri sijaitsee aivan keskustan kupeessa. Klemettilä on tunnettu yritys- ja liiketiloistaan, mutta muuttuu silmissä, kun alueelle nousee koko ajan uusia asuintaloja.

Vöyrinkaupunki

Vöyrinkaupungin puutalot ovat 1890–1940-luvuilla rakennettuja. Useat talot rakennettiin työläisväestön asunnoiksi, ja siten asuntokoot ovat melko pieniä, kaksion ollessa todennäköisesti yleisin huoneistotyyppi. Useimmat vanhat puutalot ovat nykyisin suojelukohteita.

Alueen suosio on kasvanut viime aikoina ja Vöyrinkaupungin rajamaille on rakennettu uusia asuntoja. Keskustan läheisyydestä huolimatta alue on varsin rauhallista ja idyllistä asuinaluetta.

Alueella sijaitsee ns. Malmöntalo, joka on Vaasan ruotsalaisen ystävyyskaupunki Malmön lahjoitus sodasta toipuvalle Vaasalle. Vöyrinkaupungilla sijaitsee paljon Vaasan opiskelija-asuntosäätiön opiskelija-asuntoja mm. Olympia-korttelissa. Olympiakatu on saanut nimensä Suomen moottoritehtaasta, joka valmisti siellä Olympia-moottoreita.

Vöyrinkaupungilla on kaksi peruskoulua; Onkilahden koulu (ala-aste) ja Vöyrinkaupungin koulu (yläaste).

Vöyrinkaupungilla sijaitsee Vaasan suurin ja vanhin hautausmaa, joka jakautuu kahteen osaan: vanhaan ja uuteen. Vanhassa osassa, joka sijaitsee Vöyrinkadun läntisellä puolella, on sankarihautausmaa. Lisäksi vanhalle puolelle on haudattu monia Vaasan historian merkkihenkilöitä kuten A.A Levón.

Klemettilä

Klemettilän alueella sijitsee pääasiassa teollisuus- ja liiketiloja.

Palvelumme alueella