Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Vaasan ammattiopisto Vamia hakevat yhdessä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen hankeavustusta vastatakseen kasvaviin osaamistarpeisiin liikenteen sähköistyessä. Alueilla edessä olevat teollisuuden rakennemuutos ja vihreä siirtymä lisäävät kysyntää erityisesti liikenteen sähköistymisen ja vihreän siirtymän tukemisessa huolto- ja korjaamotoiminnassa.
Sähköistyminen liikenteessä lisää merkittävästi osaamistarpeita Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, jossa akkujen tuottaminen ja hyödyntäminen näkyvät monella toimialalla. Akkualalle suunnattuja sisältöjä on tunnistettu mm. aikaisemmista hankkeista. Sähköistyvä liikenne edellyttää yhä enenevissä määrin työelämässä akku- ja sähköosaamista, johon ei ole olemassa vielä sopivia ratkaisuja osaamisen kehittämiseen. Sähköistyvä liikenne edellyttää uutta osaamista, jota voidaan tukea toisen asteen ja korkeakoulujen yhteisillä ratkaisuilla. Koulutus tukee myös alueen muita käynnissä olevia akku- ja energia-alalle suuntautuneita tutkimus- ja kehityshankkeita.
Hankeavustuksella luodaan uusi konsepti vastata työelämästä nousseisiin osaamistarpeisiin yhteistyössä työnantajien sekä toisen ja kolmannen asteen koulutustoimijoiden kanssa. SEAMKin ja Vamian koulutuspolku ajoneuvoalan sähköistymiseen vastaa sekä työelämän välittömiin tarpeisiin että pitkän aikavälin osaamistarpeisiin ja alueellisiin rakennemuutoksiin. Hankeavustuksella tiivistetään koulutuksen ja työelämän yhteistyötä akkuteollisuuden parissa ja edistetään alalla olevien ja alalle suuntaavien osaamisen päivittäminen työuran aikana. Tämä tukee alueiden elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja kykyä hyödyntää vihreän siirtymän tuomia mahdollisuuksia.
Lisätiedot
Hankepäällikkö Marlén Puska, marlen.puska@vamia.fi