Lavaraatilainen: Näytelmä joka menee pieleen – nimensä mukainen hulvaton farssi

Oletko koskaan teatterin esitystä katsoessasi miettinyt, mitähän tapahtuisi, jos lavalla menisivätkin lavasteet rikki, näyttelijä unohtaisi repliikkinsä tai kesken esityksen lavalla syttyisikin pieni tulipalo? No siihen saa vastauksen Vaasan kaupunginteatterissa esitettävässä näytelmässä Näytelmä joka menee pieleen, jossa nimensä mukaisesti kaikki menee ihan pieleen.

Näytelmä joka menee pieleen, on hilpeä murhamysteeri, joka on näytelmä näytelmän sisällä. Esityksessä Palosaaren Polytekninen draamaseura toivoo vihdoin tekevänsä onnistuneen esityksen, mutta eihän kaikki tietenkään mene kuten pitää. Näytelmää on esitetty maailmanlaajuisesti vuodesta 2012, ja tämä on ensimmäinen kerta Vaasassa. Näytelmän on käsikirjoittanut Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields ja sen on suomentanut Mikko Koivusalo. Ohjaajana toimii vieraileva Sari Siikander ja lavastuksesta vastaa vieraileva Peter Ahlqvist.

Näytelmän teosesittelyssä ohjaaja Sari Siikander kutsui näyttämötekniikkaryhmää ’’kuin yhdeksi näyttelijäksi’’ sekä kehui erityisesti näyttämömestari Ilkka Stoltia. Ja nyt kun olen nähnyt esityksen, ymmärrän hyvin miksi. Lavalla tapahtuu jatkuvasti jotain, ja jokaisen pieleen menneen asian seuraamus on tarkalleen mietitty. Jotta lavalla tapahtuvat ’’epäonnistuneet’’ asiat onnistuvat turvallisesti, pitää sekä näyttelijöiden että tekniikan olla täydessä harmoniassa keskenään. Esimerkiksi jos taulu tippuu väärään aikaan, ei saada aikaan haluttua jatkumoa tai pahimmassa tapauksessa voi käydä onnettomuus. Mutta koska kokonaisuus on viimeisen päälle suunniteltu ja harjoiteltu, onnistuu kaikki juurin miten pitääkin, vaikkakin katsojalle näytelmän sisällä tapahtuvat asiat näyttävät siltä, että mikään ei onnistu. Lavastus on muutenkin upea kokonaisuus, sillä jokaista yksityiskohtaa katsoo miettien, että mitähän tuolle voi tässä vielä sattua?

Voisin myös kuvitella, että tämä kyseinen näytelmä on näyttelijöille teknisesti haastava, sillä heidän pitää esittää hahmoa, jonka esittämä hahmo ei onnistu omassa esityksessään. Lavalla nähdään 8 näyttelijää, joiden valinnat näytelmän rooleihin ovat erinomaiset. Jokainen onnistuu roolissaan ja mielestäni heidän esityksensä imartelevat hyvin toisiaan. Omaksi suosikikseni nousee ehdottomasti Oiva Nuojuan roolisuoritus. Huomasin esitystä seuratessani huomioni kiinnittyvän erityisesti hänen hahmoonsa, sillä hän toi suuresti komediaa lavalle ja hänen hahmonsa oli niin ihanan yli-innokas. Anna Lemmetti-Vierin hahmon pohjanmaan murre oli myös erittäin hauska lisä. Oli myös hienoa nähdä loppukumarrusten aikana kuinka kaikkien näyttelijöiden kasvoilta loisti onnistumisen ilo, enkä yhtään ihmettele miksi, sillä olihan tätä varmasti hauskaa tehdä ja esittää.

Tämän näytelmän voisin hyvin mennä katsomaan uudelleen, ihan jo sen takia että sitä katsoessa oli niin hauskaa, mutta myös sen vuoksi että haluaisin nähdä mitä kaikkea en ehkä huomannut ensimmäisellä kerralla, sillä lavalla tapahtuu koko ajan niin paljon. Erikseen haluan kuitenkin myös mainita, että näytelmässä on ajoittain erittäin koviakin ääniä kuten paukahduksia yms., joita katsoja saattaa säikähtää, joten jos on näille herkkä, se kannattaa ottaa huomioon.

Jos siis kaipaat harmaaseen syksyyn piristystä, kannattaa tämä näytelmä mennä katsomaan sillä naurusta ei kyllä tule pulaa sen aikana. Ensi-illassa koko 2 tunnin ajan yleisössä raikasi nauru ja kotiin lähtiessä oli vielä monella hymyt kasvoilla. Suosittelen myös saapumaan esitykseen hyvissä ajoin, sillä lavalla saattaa alkaa tapahtumaan jo ennen varsinaista esitysaikaa. Pitäähän näyttämömestarin nimittäin huolehtia, että lavalla on kaikki kunnossa illan esitystä varten.

Ida Gullblom
Lavaraatilainen 2026–2027