Lavaraatilainen: Rakkaudentunnustus teatterille ja teatteritaiteelle

Rakkaudentunnustus teatterille ja teatteritaiteelle – kerrottuna katastrofin kautta.  Näin kuvaa ohjaaja Sari Siikander suosikkinäytelmäänsä ”The Play That Goes Wrong”, joka on kansainvälinen brittiläinen komediahitti, josta on tullut moderni farssiklassikko.  ”Katastrofi on koreografiaa”, jatkaa Siikander. Jokainen kaatuminen, unohdus ja törmäys on millintarkkaa näyttelijäntyötä, jossa ajoitus, läsnäolo ja kuunteleminen ovat ratkaisevia.  Jos katsoo yhden farssin, sen täytyy olla tämä.

Näytelmä joka menee pieleen sai ensi-iltansa Vaasan kaupunginteatterissa 8.10.  Sen suomennoksesta vastaa Mikko Koivusalo.  Näytelmä sai alkunsa jo silloin, kun yleisöä saapui esitykseen. Lavalla hääräsi näyttämömestari Anne (Anna Lemmetti-Vieri) sekä valo- ja äänimies Teuvo (Samuli Koskela). Lavalle kutsuttiin myös avustaja yleisöstä ja kommelluksilta ei vältytty. Tämä oli mielestäni oiva ratkaisu ja sai yleisön rentoutumaan sekä valmistautumaan tulevaan.

Charles Haversham (Hannes Mikkelsson) on murhattu juuri ennen kihlajaisiaan ja murhaajan etsinnästä lähtee näytelmä liikkeelle. Mikkelsson tekee roolinsa uskottavasti sekä kuolleena että elävänä.

Florence Colleymoore (Sonja Halla-aho) suoriutuu dramaattisesta roolistaan murhatun sulhasen surevana ”leskenä” loistavasti ja hänen rooliinsa istutettu ylinäytteleminen oli hupaisaa. Sonja todella oli kuin räsynukke, jonka raajoja ja vartaloa voi väännellä rajattomasti monissa kohtauksissa.

Thomas Colleymoore (Juuso Nykänen) oli ehkä mittavin ja uskottavin rooli näytelmässä. Hän oli niin tosissaan joka hetkessä. Puhelut, jotka hän sai ja miten vastaaminen toteutettiin, olivat mielestäni yksi hauskimmista kohtauksista.

Cecil Haversham (Oiva Nuojua) joka näytteli murhatun sulhasen veljeä, morsiamen rakastettua sekä myös puutarhuri Arthuria oli valloittava rooleissaan. Tämä varsinainen liehittelijä ja flirtti piti huolen siitä, että hänet kyllä nähtiin ihan koko ajan. ”Hei huomaattehan varmasti, että minä ja juuri minä täällä teille heiluttelen ja lähettelen lentosuukkoja”. Ei ihme, että Florence oli rakastunut tähän hurmuriin hymykuoppineen. Näyttämö valaistui aina kun hän saapui ja täytti sen. Hän oli kuin kotonaan roolissaan ja teki suuren vaikutuksen yleisöön, kuten varmaan oli tarkoituskin. Puutarhurin roolissa, jossa mies talutti olematonta koiraansa, hän oli vertaansa vailla.

Perkins (Toni Ikola) teki roolistaan ihastuttavan ja uskottavan.  Hän oli luotettava ja aina paikalla. Liikuttavan hänestä teki hänen oma pieni ongelmansa, johon hänellä oli ratkaisukeinonsa. Minäkin haluaisin juuri tuollaisen hovimestarin.

Carter (Johannes Korpijaakko) omaa vahvaa lavakarismaa ja osaamista roolissaan. Hänen ääntänsä voisi kuunnella loputtoman kauan. Hän oli ryhdikäs ja uskottava.

Näyttämöllä oli välillä kolme Florencea ja naisten välinen tukkanuottasilla olo oli hupaisaa. En kuitenkaan ymmärrä miksi Anna Lemmetti-Vierin roolihahmo puhui eteläpohjanmaan murretta.  Hän sekoili plarinsa kanssa ja vierasmaalainen nimi Cecil taipui Kekiliksi. Se on kyllä totta, että Dee Etelä-Pohjanmaalla on ristus viäköön Ree ja Cee on Koo. Minä en kokenut tätä erityisen hauskana, mutta suurin osa yleisöstä varmaankin.

Samuli Koskela suoriutui loistavasti sekoilevana näyttämömestarina ja sai yleisön sympatiat itselleen ja aina kun ”kamera” kääntyi häneen, hän otti tilansa, tekemättä mitään erityistä.

Näytelmä oli viihdyttävä, mutta vaikea laji minulle, joka olen draaman ystävä. Lopussa kun kaikki kaatuu, pääsin vasta vauhtiin ja olisin toivonut vielä yhden vaihteen päälle, että olisin päässyt oikeasti täysillä tunnelmaan. Täytyy todellakin kyllä ihailla tätä millintarkkaa loistavaa näyttelijäntyötä, jossa ohjaaja oli saanut kaikki loistamaan.

Takanani istunut yleisö nauroi hervottomasti ja silloinhan näytelmä on täyttänyt odotuksensa. Yleisö saa sellaisen esityksen, kun se ansaitsee, Siikanderin mukaan. Tämä näytelmä on hyvä ensi kosketus teatteriin, jos teatteritaide muutoin tuntuu vaikealta lähestyä ja povaan että tästä tuleekin aivan varmasti hitti ja vetonaula syksyn pimeyteen.

Tämä farssi on saavuttanut tavoitteensa, kun hymy jää kasvoille ja se jäi.

Ulla Hakala
Lavaraatilainen 2026–2027