Lavaraatilainen: Ikuisesti nuori – kyllä ja aina encoreen asti

Vaasan kaupunginteatterin musiikkikomedia Ikuisesti nuori tuo syksyn pimeyteen ratkiriemukkaan, tragikoomisen ja nostalgisen valopilkun. Vinkki: tänä vuonna pikkujoulujen etkot on hyvä aloittaa teatterista.

Lavalla nähdään joukko entisiä teatterilaisia, ja kaupunginteatteri on muuttunut ikäihmisten palvelutaloksi. Jokaisen olemuksessa näkyy eletty elämä, ja erityisesti se Taiteilijaelämä. Kaappikello lyö tasaiseen tahtiin, minuutit kuluvat, ja elämä tuntuu kutistuneen pelkäksi kuoleman odotteluksi.

Tästä huolen pitää hoitaja Anna. Hän on kuin märkä rätti vasten kasvoja. Hän onnistuu latistamaan tunnelman aina, kun se on edes hetkeksi nousemassa. Hän veisaa paatoksella asukkaille virsiä ja hengellisiä lauluja, aivan kuin jouduttaakseen asukkaiden kuolemaa. Asukkailla olisi mielessä ehkä aivan jotain muuta, kuin Annan tuputtama kuolema ja hengellisyys. Mutta kun Anna sulkee oven perässään, alkaa tapahtua.

Lavalla nähdään musiikillista ilottelua ja tanssin taikaa. Koreografi Miika Alatupa on saanut näihin vanhuksiin sellaista vauhtia, eloa ja iloa, että unohtaa hetkittäin katsovansa elämän ehtoopuolella olevia henkilöitä. Liike on sulavaa, ja paikoin humoristista. Esitykseen toi yllättävän lisämausteen se, että näyttelijät soittivat itse eri soittimia. Tämä toi esitykseen aitoutta ja tekee selväksi, että Sonja, Toni, Oiva, Anni-Maija ja Timo ovat todellisia monilahjakkuuksia. Kapellimestari Sauli oli sijoitettu pianonsa kanssa nurkkaan, hänelle olisin toivonut vähän keskeisemmän paikan lavalla. Toimiihan hän sentään koko porukan musiikkimaestrona. Esityksen kappalevalinnat muodostavat onnistuneen sekoituksen klassikoita, menevää bilemusiikkia ja muutamia herkempiä tulkintoja.

Nostalgia hiipii jossain vaiheessa meistä jokaisen mieleen, ja sen mukana ajatuksen, siitä että ”ennen kaikki oli paremmin”. No, ainakin musiikki oli, jos minulta kysytään. Ja tässä esityksessä sitä hyvää musiikkia riitti. Myönnän, että jäin miettimään: tuohon palvelutaloon minäkin haluan, sitten joskus. Sillä bileet olivat huikeat ja tunnelma katossa.

Huomasin hymyileväni vielä kotona esityksen jälkeen. Esitys jätti mielen iloiseksi ja toi kotiin viemisiksi muutaman sitkeän korvamadon. Vapaa ja huoleton nuoruus säilyy meidän kaikkien muistoissa aina, tai no ainakin niin kauan kuin muisti kantaa. Ja ne bileet? Ne jatkuvat tietysti viimeiseen hengenvetoon!

Karoliina Haavisto
Lavaraatilainen 2025-2026