Artikkelin kategoriat: Uutiset Vaasan kaupunginteatteri
Lavaraatilainen: Ei, et tule katumaan tämän katsomista
Julkaistu: 27.9.2025
Vaasan kaupunginteatteri etsi viime keväänä viittä teatterin ystävää mukaan uuteen Lavaraatiin kaudelle 2025–2026. Lavaraatiin valittiin Karoliina Haavisto, Ulla Nummi, Monika Glasberg, Elliot Kursu ja Annika Tarkanmäki. Viisikko pääsee kokemaan kaikki kauden ensi-illat ja kirjoittamaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Lavaraati haluaa kannustaa rehelliseen, pohdiskelevaan ja monipuoliseen keskusteluun taiteesta ja teatterista. Tässä Elliot Kursun kirjoitus Piaf-musiikkinäytelmästä.
Non, je ne regrette rien! Ei, en kadu mitään!
Vaasan kaupunginteatterin Piaf on musiikkinäytelmä, joka vie sinut ajassa taaksepäin 1950-luvun Ranskaan. Tuntui siltä, kuin Ranskan maa olisi aineellistunut silmieni eteen lavalle. Heti esityksen alettua yleisön kiinnostus on jo napattu kiinni.
Sonja Halla-aho tutustuttaa yleisön Édith Piafiin – naiiviin ja luonteeltaan epäluotettavaan sekä aluksi pelokkaaseen pieneen naiseen. Jos aluksi oli olo, että tämä on vain samankaltainen verrattuna kaikkiin muihin julkisuudenhenkilöiden elämänkertoihin, tämä tunne häviää nopeasti. Tästä esitys alkaa maalaamaan kuvaa katsojan päähän hienoilla värimaailmallaan ja lavastuksen yksityiskohtaisuudella. Tämän taideteoksen tasot tulevat esille monessa kohtauksessa taustalla olevan harlekiinin (Anna Arola) avulla, joka peilaa Édithin tunteita monipuolisesti. Tämä repliikitön hahmo on tärkeässä osassa ja edustaa mahdollisesti jotain tiettyä ihmistä Édithin elämässä.
Teemoina toimivat myös seksuaalisuus sekä sukupuoli monella tapaa. Naisen asema 1950-luvun yhteiskunnassa tulee myös esille useampaan otteeseen. Édith Piaf on nuorenakin saanut hyvin paljon vaikutteita arvoasemassa olevilta miehiltä.
Rakastin teoksessa sitä, että näyttelijät olivat vuorovaikutuksessa liveorkesterin kanssa. Teoksessa käytettiin hyväksi varjoja ja taustalla oli satunnaisesti kuvia oikeasta Édith Piafista. Toisinaan tausta saattoi olla vähän mitätön. Puvustus oli aivan loistava ja sopi aina kohtaukseen, joka oli meneillään! Sonja Halla-ahon lauluääni oli henkeäsalpaavan kaunis ja hänen intohimonsa näkyi. Édith Piafin ikoniset laulut oli suomennettu todella hyvin ja niissä pysyi alkuperäinen tunnelma.
Esityksessä oli myös kohtauksia, joissa katsoja sai hengähtää hetken aikaa ja nauttia kevyemmästä tunnelmasta. Vaikka esitys käsitteli painavia aiheita, sen katsominen tuntui kevyeltä ja mukavalta, ja minusta Vaasan kaupunginteatteri toi oikeutta Édith Piafin nimeen.
Elliot Kursu
Lavaraatilainen 2025–2026