Lavaraatilainen: Kerro totuus. Mikä totuus?

Siniselle verholle on heijastettu ‘Totuus’. Verho putoaa, esitys alkaa. Ollaan hotellihuoneessa etsimässä sukkia. Eikä sinistä verhoa enää loppuaikana nähdä.

Florian Zellerin draamakomedia Totuus sai Vaasassa Suomen kantaesityksensä. Emma Mattilan Vaasaan ohjaama näytelmä on niin ikään neliön sisälle sijoittuva neliödraama, jonka loppua ei näy, eikä alkukaan ole päivälleen tiedossa. Vincent (Milla Kangas) on uskollinen valheen puolustaja ja etevä manipuloija. Vastavuoroisesti hotellihuoneisiin kyllästynyt Alice (Anni-Maija Koskinen) vaalisi totuutta. Salaa tapaavan kaksikon omat puolisot Sophie (Mari Hirvi) ja Paul (Toni Ikola) taas elävät onnellisesti totuutta, jonka Vincent on heille kertonut. Vai elävätkö?

Näytelmä on jaettu selkeisiin kohtauksiin, joiden väliset lavastuksen muutokset tapahtuvat näyttelijöiden toimesta ja musiikin saattelemina. Jännitteen luovan repliikin jälkeen näyttämö pimenee, ja seuraava kohtaus alkaa taas astumalla valaistun neliön sisään. Kaikki näyttelijät ovat lähes koko ajan lavalla, ja kohtauksesta sivussa olevat hahmot seuraavat ja reagoivat tapahtumiin. Itse asiassa rakastin tätä toteutusta. Se sai katsojankin kyseenalaistamaan, kuka tietää ja kuka on kuullut ja mitä. Toisaalta ihan viimeisissä kohtauksissa Sophie hajottaa tämän illuusion, ja kohtaus vuotaa rajojen ulkopuolelle. Vincent kuitenkin pysyy häkissään. Visuaalisesti teos on upean moderni ja tyylikäs, ja skenografi Riku Suvitietä on kiittäminen kauniista värimaailmasta ja esimerkiksi heti tunnistettavasta hotellihuoneesta.

Totuus on kaunis vyyhti, eivätkä hahmot saa sitä auki, kun jokaisen totuus ja valhe ovat erit. Vaasassa hienon lisän esitykseen teki se, että Vincentin rooli oli muutettu naisoletetulle. Muutos on täysin neutraali, mutta varmasti muuttaa katsojien näkökulmia ja oletuksia enemmän tai vähemmän. Milla Kangas tekee upeaa työtä kyseisessä roolissa ja tuo esiin Vincentin monet puolet ja syvät kerrokset. Myös Mari Hirven kylmän viileä Sophie ja Anni-Maija Koskisen maanläheinen Alice tekivät vaikutuksen. Neljäntenä soppaan sekoittui vielä Toni Ikolan Paul, jonka välinpitämätön huumori kevensi tilanteita täydellisesti.

Tässä teoksessa mikään ei ole totta, mutta samalla kaikki voisi olla totta. Tiivis ja kysymyksiä herättävä Totuus on psykologista, ihmisten välistä draamaa, jota on hieno seurata. Pieni näyttämö ja neljä näyttelijää mahdollistavat pientenkin yksityiskohtien seuraamisen. Teos herättää vääjäämättä kysymyksen siitä, mikä on totuus. Vastaus kuitenkin vaihtelee, riippuen kenet hahmoista valitsee edustamaan omaa kantaansa. Vai onko se sitten valhe? Sitä ei kerrota.

Annika Tarkanmäki
Lavaraatilainen 2025–2026